blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kynttilöitä kierrätysmateriaaleista

30.11.2016

Kynttilä palaa harvoin ihan loppuun asti. Siitä jää aina pätkä palamatta. Onneksi, kun niitä pätkiä kerää talteen riittävästi, pystyy ylijääneestä materiaalista tekemään pian uusia kynttilöitä. Ei tarvitse ostaa steariinia kaupasta. Eikä muuten tarvitse ostaa paljoa muutakaan, sillä kynttilän valamisessa voi hyödyntää vaikka minkälaisia vanhoja purkkeja ja pakkauksia, ja sydänlangankin voi tehdä itse kalastajanlangasta.

 

Itse tykkään eniten kierrätyskynttilöiden valamisesta suoraan vaikkapa lasipurkkiin, johon kynttilä saa sitten jäädä, mutta valamisen voi myös tehdä muoviseen tai pahviseen muottiin, joka lopuksi leikataan auki valmiin kynttilän ympäriltä. Nyt ajattelin jakaa perusohjeen, jonka mukaan yleensä teen suoraan purkkiin valettavat kynttilät. 

 

  

Tarvikkeet

 

vanhoja kynttilänpätkiä
purkki, johon kynttilä valetaan (laakea/matala, palamatonta materiaalia)
sydänlankaa (voit tehdä itse kalastajanlangasta tai hankkia valmiina)
sakset sydänlangan leikkaamiseen
kattila, lusikka ja tyhjä pesty säilyketölkki kynttilänpätkien sulattamiseen 

 

Perusohje

 

Sulata steariini: Silppua vanhat kynttilät säilyketölkkiin. Laita tölkki kattilaan vesihauteeseen ja kuumenna liedellä, kunnes materiaali sulaa kirkkaaksi ja juoksevaksi. Sekoita lusikalla sulamisen nopeuttamiseksi.

 

Valmistele sydänlanka: Leikkaa hiukan kynttiläpurkin korkeutta pidempi pätkä sydänlankaa, pudota se sulaan steariiniin ja ongi ylös lusikalla. Anna jäähtyä hetki. Suorista tikuksi kuitenkin ennen kuin lanka ehtii kovettua kokonaan.

 

Vala kynttilä: Kaada steariinia tölkistä hitaasti kynttiläpurkkiin. Huomioi, että vanhojen kynttilöiden sydänlankaa voi olla pätkinä tölkin pohjalla, joten "pohjasakka" kannattaa jättää kaatamatta.

 

Lisää sydänlanka: Kun valamasi kynttilä on alkanut jäähtyä mutta ennen kuin se ehtii kovettua kokonaan, tökkää suoristettu sydänlanka pystyyn kynttilän keskelle.

 

Anna jäähtyä: Vie kynttilä esim. ulos jäähtymään. Jähmettymisaika riippuu kynttilän koosta. Noin puolessa tunnissa pieni kynttilä alkaa olla jo jotenkuten kiinteä, mutta kunnollinen jäähtyminen voi vaatia useamman tunnin.

 

 

Muita tapoja lisätä sydänlanka

 

Kun kynttilä valetaan suoraan purkkiin, voi sydänlangan lisätä monella eri tavalla. Eri tekniikat vaativat erilaisia tykötarpeita. Perusohjeessa esittelemäni tekniikka on siitä yksinkertainen, että välineitä tarvitaan vähän. Kuuman steariinin kanssa on oltava kuitenkin hyvin varovainen, ettei polta näppejään, ja kynttilän jähmettymisen vaihetta voi olla myös vaikea arvioida. Lisäksi kynttilä ei välttämättä pala loppuun asti, koska sydänlanka voi lähteä ajelehtimaan, jos sitä ei kiinnitä purkin pohjaan.

 

Jos et halua joutua käsittelemään kuumaa sydänlankaa, voit laittaa langan purkkiin yhtä hyvin jo ennen kynttilän valamista. Leikkaa reilusti purkin korkeutta pidempi pätkä lankaa ja kiinnitä sen toinen pää purkin pohjalle (esim. pisaralla kuuma- tai pikaliimaa tai steariinia) tai sido se pieneen metalliesineeseen (esim. mutteriin) tai pikkukiveen, joka toimii painona ja estää lankaa kellumasta. 

 

Sido sitten langan toinen pää askartelutikkuun ja laita tikku poikittain purkin suulle niin, että lanka virittyy suoraksi keskelle purkkia. Vala sitten kynttilä. Tarkkaile sydänlangan ympäristöä - jos kynttilä ei jäähdy sen kohdalta tasaisesti, vala hiukan lisää.

 

Jos kynttilän jähmettymisen seuraaminen ja sydänlangan lisäämiselle sopivan hetken arvioiminen tuntuu vaikealta, mutta kuuman sydänlangan käsitteleminen ei haittaa, langan voi valmistella kovettamalla sen sulatetussa steariinissa perusohjeen mukaan, mutta kiinnittää sen kuitenkin jo ennen valamista pystyyn purkin keskelle. Kiinnitys onnistuu esimerkiksi pisaralla steariinia tai kuumaliimaa. Sydänlangan voi myös tukea varmuudeksi purkin suulle poikittain laitetulla askartelutikulla. Sitten vain valamaan. 

 

Värit ja kuviot 

 

Jos kynttilänpätkät ovat eri värisiä ja ne sulatetaan samassa tölkissä, värit sekoittuvat keskenään. Valkoista ja värjättyä kynttilää sekoittamalla voi saada aikaan ns. marmorikynttilää muistuttavaa kuviota. 

 

Jos haluat valaa useita eri värisiä tai vaikkapa raidallisia kynttilöitä, sulata kukin väri omassa tölkissään. Saadaksesi raitoja vala kynttilää hitaasti kerros kerrallaan. Odota aina kerrosten välissä, että steariini ehtii kovettua kunnolla. 

 

Kynttilöiden värjäämiseen myydään myös valmiita väriaineita. Steariiniväri myydään tavallisesti pieninä värihelminä tai -rakeina, joita lisätään valkoisen steariinin sekaan. Jo pari-kolme värihelmeä riittää tuottamaan noin desin kokoiseen kynttilään melko vahvan sävyn. 

 

Steariinin sekaan voi myös laittaa pieniä palamattomia koristeita, kuten askarteluhilettä. Valmiin kynttilän reunoja voi koristella vaikkapa ohuella kerroksella kynsilakkaa.


Oransseihin kynttilöihin on jo lisätty sydänlanka, mutta punainen on vielä liian juoksevaa. Vihreä kynttilä valmistuu muottiinvalutekniikalla - muottina mainio kermavaahtopurkin korkki.
 

 Lisähuomioita materiaaleista ja välineistä

 

Huomioi, että kynttilöitä valmistetaan useista eri materiaaleista, eikä kaikkia materiaaleja voida uusiokäyttää keskenään. Tämä ohje soveltuu ainakin steariini- ja parafiinikynttilöille.

 

Jos kynttilän valaa liian syvään astiaan, se palaa huonosti hapenpuutteen vuoksi, joten purkin tulisi siksi olla matalareunainen tai laakeanmuotoinen.

 

Kattila ja lusikka eivät sovellu välttämättä enää elintarvikekäyttöön kynttilöiden valmistuksen jälkeen. Steariinin peseminen pois astioista voi olla vaikeaa.

 

Jonkinlaiset hanskat ovat näppärät etenkin kuumaa metallitölkkiä käsiteltäessä ja sydänlankaa kovetettaessa. Steariinin poistaminen tekstiileistä voi kuitenkin olla työlästä, joten suosikkihanskojaan ei kannata liata.

 

Steariinin voi sulattaa myös suoraan kattilassa, mutta tällöin on oltava hyvin tarkkana, ettei se kuumene liikaa. Kiehuessaan se räiskyy vaarallisesti ympäriinsä ja voi syttyä palamaan. Vesihaude helpottaa lämpötilan hallintaa.

Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu

22.11.2016

Olin hiukan pettynyt, kun lumitalvi alkoi yllättäen jo marraskuun alussa. Ei sillä, ettenkö pitäisi lumesta ja pakkasesta - tykkään tosi tosi paljon - mutta hämärä ja harmaa marraskuu on kuitenkin ihan oma juttunsa, jota rakastan aivan mielettömästi. Ensilumi tuli tänä syksynä ikään kuin kesken kaiken. Syksyn lehdet olivat yhä värikkäinä maassa, osa vielä puissakin, kun lumi jo peitti kaiken alleen. Pimeä ja harmaa vaihe meinasi kokonaan jäädä välistä.


Kyllähän minä ikään kuin tiesin, ettei ensilumi tulisi pysymään meillä kovinkaan pitkään, mutta kun ennusteissa ei näkynyt ensimmäisen viikon aikana mitään merkkejä plussakelistä, aloin jo totutella ajatukseen syksystä ilman "kunnollista" marraskuuta. Onneksi sekin sitten lopulta saatiin, eikä loskainen ja jäinen siirtymävaihe kestänyt edes kauaa. Nyt on juuri sellaista kuin haaveitteni marraskuussa kuuluukin. On viileää, hämärää, hiljaista ja harmaata.

Kävimme lauantaina Pomponrahkassa retkellä. Menomatkalla satoi kaatamalla, mutta pian sade taukosi ja aurinkokin pilkahti muutaman kerran harmaiden pilvien lomasta. Vaikka Pomponrahkassa ei voi välttyä lentokoneiden melulta - sijaitseehan se ihan lentokentän vieressä - oli tunnelma kuitenkin ihastuttavan hiljainen ja seisahtunut. Ääniä ja värejä oli vähän, sävyt olivat himmeitä. Kaikki oli hyvin yksinkertaista, vähäeleistä ja rauhallista. Se juuri on tässä vuodenajassa parasta. Se tekee olon tyyneksi.



Vaan katsokaa, minä postasin taas kuvia omalta kännykältäni! Vanhojen aikojen muistoksi? Vaikkapa. Harmaat päivät saavat vaipumaan muistoihin ja kuuntelemaan 80-luvun musiikkia. (Ihan kuin en muka kuuntelisi sitä aina muutenkin.)

Stressaavasta keskeneräisyydestä ja valmiiksi saamisen riemusta

17.11.2016

Minä stressaannun ehkä kaikkein eniten niistä töistä, tehtävistä, nakeista, hommista ja askareista, joita en ole vielä tehnyt vaikka tiedän, että olisi jo korkea aika aloittaa. Kun tartun toimeen, stressitaso laskee jo huomattavasti, ja kun tehtävä on valmis, olo on kuin... no, juuri niin hyvä, kuin vain silloin voi olla, kun on juuri saanut valmiiksi jonkin pitkään keskeneräisenä roikkuneen asian.

Jotkin keskeneräiset ja tekemättömät asiat tuottavat enemmän stressiä kuin toiset. Esimerkiksi kodin sisustamiseen liittyviä askareita voin suhteellisen kevyesti pitää pitkäänkin hiukan vaiheessa, mutta kauan vitkuteltu siivoaminen - etenkin jos ympärillä vallitsee ihan kauhea kaaos - tekee minut suorastaan hulluksi. 

Kaikkein pahimpia ovat sellaiset jutut, joiden valmistumista odottaa joku muukin kuin minä itse. Esimerkiksi ekologian kandityöni, joka on ollut työn alla viimeiset kolme vuotta etenemättä pahemmin mihinkään. Kandiohjaajat ja opiskelukaverit muistavat aina välillä kysyä, mitä sille kuuluu, ja sekös vasta onkin hirveää! Tosin se on myös - tai ehkä ennen kaikkea - erittäin motivoivaa, sillä ulkoinen paine saa minut aina välillä jopa tarttumaan toimeen.

Mutta ehkä vielä tärkeämpä on silti sisäinen paine. Olenhan kuitenkin onnistunut vitkuttelemaan kandityöni kanssa jo näinkin pitkään, vaikka olenkin joutunut aika ajoin vastaamaan kysymyksiin sen tilanteesta. Nyt olen kuitenkin noin viikon kuluessa saanut työni jo likipitäen valmiiksi, vaikkei kukaan ole oikeastaan painostanut. Ei oikeastaan kukaan muu kuin minä itse.

Minä vain tein viime perjantaina yllättävän päätöksen: lupasin itselleni, että kandityöni tulee valmiiksi alkavan viikonlopun aikana. Yhtäkkiä vain tajusin, että hei, kolme vuotta, se on ihan asiallinen aika saada työ valmiiksi, mutta neljännen vuoden puolelle lipsuminen alkaisi olla jo oikeasti vähän köhnömpi juttu. Kandiohjaajanikin sai jo väitöksensä pakettiin, ja minun tavoitteeni sentään vielä viime keväänä oli viimeistellä kandityöni siihen mennessä, tai ainakin viimeistään loppukesän aikana.

Nyt ei voida enää puhua mistään loppukesästä. Lumen tulo oli viimeinen niitti. Tajusin oikeasti, että kohta on joulu, eikä kandityöni ole liikahtanut eteenpäin moneen kuukauteen. Tajusin myös, ettei se tule valmiiksi mitenkään muuten kuin tekemällä. 

(Jotenkin sitä asiaa on niin vaikea joskus tiedostaa. Helposti sortuu luulemaan, että tällaiset työt ovat kuin linnunmunia - niitä pitää hautoa aikansa - vaikkei se oikeastaan olekaan totta. Tosin joskus pieni hautominen saattaa peräti auttaakin, mutta kyse on ehkä viikoista tai korkeintaan kuukausista, ei nyt sentään vuosista.)

Niinpä olen nyt istuskellut viime lauantaista lähtien joka päivä vähintään muutaman tunnin työstämässä kandiani valmiiksi - ja aika valmiiltahan se alkaakin jo näyttää. Tänään aion lähettää sen kandiohjaajilleni kommenteille. Fiilis on jo nyt ihan uskomaton. Maaliviiva häämöttää! Kolmen vuoden keskeneräisyyden jälkeen saan kandityöni viimein valmiiksi. Viimein.

Voin vain kuvitella, miten mukavalta sitten tuntuu, kun opinnäyte lopulta hyväksytään. Fiilis mahtaa olla hiukan samanlainen kuin se, joka syntyi, kun vuosi muuton jälkeen saimme lopultakin uudessa kämpässämme viimeisenkin kaivatun kirjahyllyn pystyyn, kaikki kirjat ja krääsät paikoilleen ja loputkin muuttolaatikot - ne kirjoja sisältäneet - vietyä tyhjinä kellarivarastoon. Melkoisen hieno tunne.

Pitänee kai huolehtia, että jatkossakin aina jokin iso juttu pysyy tekemättömänä juuri sen verran pitkään, että voi saavuttaa tämän saman fiiliksen, kun sen lopulta päättää saada tehdyksi. 

Läppä, läppä. Olisi kai oikeasti paljon mukavampaa, jos pahemmin mitään tekemättömiä hommia ei olisi taustalla stressaamassa. Siihen tilanteeseen on vain tosi vaikea päästä. Niinpä on ihan jees, että myös niistä keskeneräisistä stressaavista jutuista saa lopulta niin paljon iloa sitten, kun ne tulevat valmiiksi. Vai mitä mieltä olette?

Lumisade, jokasyksyinen yllättävä juonenkäänne

14.11.2016

Talvi yllätti autoilijat, talvi yllätti VR:n, lumikaaos ruuhkautti liikenteen, junat ovat myöhässä... Kuinka nämä samat jutut voivatkin toistua joka ikinen vuosi? Etelä-Suomeen tulee ehkä kymmenen senttiä lunta, eikä mikään enää toimi. Liikenne seisoo, junat ja bussit myöhästelevät. Kukaan ei yhtäkkiä osaa enää ajaa, eikä välttämättä edes kävellä.

Tämä on kyllä sellaista vaaratonta tunnelmalunta, onhan tämä kiltisti rantakivikossa. (Kuva on Krotin ottama.)

Sääennusteita seuraamalla voisi päästä jo aika pitkälle. Lisäksi voisi vaikkapa tarkkailla ulkolämpötiloja ja taivasta. Aina lumisade ei ole ennustettavissa, eikä ainakaan sen määrä, mutta yksi asia on melko varma: syksyä seuraa talvi ja silloin yleensä sataa lunta. Siihen olisi ehkä järkevää varautua etukäteen.

Mutta ehkä elämä on muuten liian tylsää ja turvallista, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on pakko yrittää väen vängällä järjestää ryhtymällä tyhmäksi? Hyvä tapa saada lisää haastetta elämään on unohtaa joka syksy, että talvi on edessä. Mikäs sen jännempää kuin yllättyä ensilumesta joka kerta uudestaan!

Minulla on yksi hyvä esimerkkikertomus siitä, kuinka jännittäväksi kaiken saa tehtyä olemalla aktiivisesti tyhmä. Tai ehkä ei välttämättä tyhmä, mutta ainakin yltiöoptimistinen ja epäkäytännöllinen. Tässä se tulee.

Olimme aikeissa mennä autolla erääseen seminaariin Tvärminneen, mutta sääennusteisiin ilmaantui juuri seminaaripäivälle varoitus talven ensimmäisestä kunnon lumisateesta. Kaikki muut kiireet (kuten posterimme valmisteleminen seminaaria varten!) kuitenkin ajoivat talvirenkaiden vaihtamisen edelle, joten lopulta renkaidenvaihto jäi viimeiseen iltaan. Eikä se sitten lopulta tapahtunut ollenkaan.

No, aamulla Turussa oli toki hiukan pakkasta, mutta tuskin lainkaan lunta, eikä lisääkään näyttänyt olevan tulossa. Hangon suunnalle puolestaan ennustettiin reilusti plussa-asteita koko päiväksi. Niinpä epäkäytännöllis-optimistisina lähdimme matkaan kesärenkailla. (Talvirenkaat tietysti jäivät kotiin tilanpuutteen vuoksi.) Matkalla oli hiukan lumisempiakin pätkiä, mutta perillä oli tosiaan plussakeli, tuuli oikein kunnolla ja satoi lähinnä vettä.

Kelikuva menomatkalta Hangon suuntaan. Kesärenkailla pärjäsi vielä mitenkuten.

Koko päivän sää pysyi siedettävänä, lunta tuli vähän muttei liikaa, joten pidimme yllä optimismiamme. Illalla alkoi kuitenkin pyryttää niin, että lopulta maassa oli ihan kunnon hanki. Ei enää mitään asiaa liikenteeseen kesärenkailla. Onneksi yksi kaverimme oli liikkeellä vailla kyytiläisiä, joten pääsimme hänen matkassaan turvallisesti pois Hangosta. Krotin auto piti kuitenkin hylätä sinne odottamaan parempia kelejä tai renkaidenvaihtoa.

Lopulta Krotin auto oli siis yksin Tvärminnessä ja me Turussa miettimässä, miten saisimme sen takaisin sieltä. Onneksi tiedossa ei ollut ihan lähitulevaisuudessa mitään sellaista aktiviteettia, jossa autoa olisi varsinaisesti tarvittu, mutta kyllä sitä kaivattiin kuitenkin takaisin mielellään ennen kevättä.

Jouduimme siis ikään kuin odottamattomiin vaikeuksiin varhaisen lumentulon takia. Mutta ei siinä kuitenkaan mikään iso paha #lumikaaos yllättänyt viatonta pikku autoilijaa, vaan kyse oli ihan puhtaasti tyhmyydestä. Tai siis ei tyhmyydestä, vaan siitä epäkäytännöllis-optimistisuudesta. Siitä, ettei kukaan meistä oikeastaan ajatellut asiaa loppuun asti.

(Olen ollut havaitsevinani, että epäkäytännöllis-optimistinen ajattelu on yllättävän yleistä tutkijoiden keskuudessa, ainakin kentällä työskentelevien ekologien. Joskus siitä on huomattavaa etua niissä hommissa, mutta tämän sorttisissa tilanteissa toivoisi, että kyydissä olisi joskus myös joku, joka ajattelee asioita vaikkapa käytännöllis-pessimistisesti.)

Tvärminnen eläintieteellisen aseman pihassa oli vielä iltapäivälläkin näin vähän lunta.

Niin, ja se auto saatiin sieltä kyllä lopulta takaisin ihan suhteellisen helposti. Ei tarvinnutkaan odottaa kevääseen, ottaa junaa Hankoon, tulla sieltä bussilla vähän matkaa Tvärminnen suuntaan ja kulkea tienristeyksestä jalan vielä viimeiset kymmenen kilometriä auton luokse. Ja kyllä, se seminaari oli todellakin kaiken tämän hösellyksen arvoinen tapahtuma. Meillä oli siellä jopa se posteri, ensimmäinen itse tekemämme ikinä. Se oli kerrassaan hulppeata!

Ja nythän siitä ensilumesta jo päästiinkin, niin että #lumikaaos on toistaiseksi ohi. Ainakin melkein. Jos nämä plussakelipäivät lounaisrannikolla jatkuvat, Turku on pian juuri niin ihastuttavan harmaa kuin marraskuussa sopiikin olla. Parhaassa tapauksessa seuraavaan lumentuloon menee sen verran pitkään, että jengi ehtii jo unohtaa tämän ensilumen ja voi yllättyä taas seuraavastakin lumisateesta oikein kunnolla.

Mitäs te tuumitte lumikaaoksesta? Jouduitteko tänä syksynä talven yllättämiksi?

Talviherkkuja linnuille

12.11.2016

Nyt kun meilläkin on jo kunnon lumihanki ja pakkastakin ihan sopivasti, on hyvä hetki aloittaa lintujen talviruokinta. Tällaiset talvet tuntuvat olevan nykyään aika harvinaisia. Viime vuosina talviruokinta on päästy aloittamaan usein vasta joulun alla, kun lämmin ja sateinen syksy on vain jatkunut jatkumistaan, monet muuttolinnut ovat viivytelleet meillä hyvinkin pitkään, eikä tarvetta ruokinnan aloittamiselle ole varsinaisesti ollut. Mukavaa vaihtelua tämä varhain alkanut lumitalvi.


Perinteisten talipallojen ja rasvapötköjen sijaan tai ohelle linnuille voi väsätä kivoja, joulukoristeen näköisiä rasvakakkuja esimerkiksi piparkakkumuottien avulla. Sopivalla paikalla - siis riittävän kaukana rakennuksista ja mielellään myös sellaisella seudulla, missä ei vilise vapaana kulkevia kissoja - nämä kauniit talviherkut voi ripustaa tarjolle yksittäin vaikkapa puiden oksille, jolloin ne pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, mutta toimivat ne ruokinta-automaateissakin. Niitä voi myös antaa vaikkapa joululahjaksi talviruokintaa harrastavalle kaverille.

Tähän jouluiseen tee-se-itse-linnunruoka-askarteluun tarvitaan:
  • pähkinöitä, siemeniä, marjoja (esim. kuorettomia auringonkukansiemeniä, rouhittuja maapähkinöitä ja pihlajanmarjoja kuten ansiokkaassa esimerkkikuvassa yllä)
  • kookosrasvaa
  • rypsiöljyä
  • piparkakkumuotteja
  • tuorekelmua
  • mehupilli
  • nättiä narua, esim. juuttinarua tai villalankaa (jotka tunnetusti ovat tosi nättejä)
  • saksia, vanhaa sanomalehteä ja muita sellaisia perustykötarpeita (ks. ohjeet alla)

Homma etenee kutakuinkin näin:
  • Asettele piparkakkumuotit esim. leivinpaperilla peitetylle uunipellille tai suojaa työskentelytasosi huolellisesti vanhoilla sanomalehdillä. 
  • Vuoraa muotit kelmulla. (Kannattaa laittaa reilusti muottia isompi pala.)
  • Täytä muotit vähän yli puolenvälin pähkinärouheella, siemenillä ja marjoilla.
  • Laita kuhunkin muottiin pieni pätkä mehupilliä pystyyn siihen kohtaan, johon haluat ripustusreiän.
  • Sekoita keskenään yhtä paljon kookosrasvaa ja rypsiöljyä. (Määrä riippuu toki siitä, miten paljon linnunruokaa olet aikeissa tehdä.)
  • Kaada rasvaseos hitaasti muotteihin.
  • Siirrä pakkaseen kovettumaan.
  • Irrota rasvakakut varovasti muoteista. 
  • Pujota pätkä ripustusnarua kuhunkin kakkuseen ja solmi päät rusetille. Valmista! 

Sitten vain pakkaamaan joululahjaksi vaikkapa riittävän isoon lasipurkkiin (kuka niitä kuitenkaan ikinä jaksaa viedä lasinkeräykseen - helpompi vain tiskata ja jemmata tällaista uusiokäyttöä varten). Kannen voi maalata akryylimaaleilla kauniiksi tai peittää kangastilkulla, jonka voi sitoa vielä paikoilleen kauniilla rusetilla. Ai että!


Oletan, ettei minun liene tarpeen selostaa siitä enää tässä sen kummemmin. Täydennystä tietämysaukkoihin kannattaa ammentaa BirdLife Suomen sivuilta.

Älkää uskoko sitä puutarhalehteä, joka kirjoitti jo joskus syyskuussa, että "nyt on hyvä hetki aloittaa talviruokinta", koska ei ole! Tai siis nyt on, mutta syyskuussa tuskin voi olla pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Älkää myöskään uskoko, jos linnunruokapaketin päällä neuvotaan "kerran talviruokinnan aloitettuanne jatkamaan sitä ympäri vuoden", koska sekään ei ole hyvä ajatus.

Tässä postauksessa esiintyvät kuvat ovat toveri Krotin ottamia.

Marraskuu hiipi parvekepuutarhaan

8.11.2016

Nyt se on ohi, parvekepuutarhamme kasvukausi tältä vuodelta. Loputkin kasvit lakastuivat edellisenä yönä, kun pakkanen lopulta puraisi oikein kunnolla. Tänä aamuna oli harmaata ja hiljaista, hyytävän kylmää ja seisahtunutta. Räpsin muutaman tunnelmakuvan puutarhasta. Sitten hyppelin takaisin sisälle lämmittelemään kipristeleviä varpaitani. On tämä haikeata. Puutarhan talvilevon aika koittaa.

Nyt pelargonit kukkivat enää vanhan kahvikupin kyljessä.

Keijukaispuutarha menee talviunille. Puutarhatontutkin siirtynevät pian muualle odottamaan kevättä.

Ei ole ollenkaan varmaa selviääkö raparperi ensimmäisestä talvesta. Multa oli vähän turhan kosteaa ja jäätyi ensimmäisillä pakkasilla, joten kasvi saattaa olla jo kuollut.

Pari tomaatinraakilettakin jäätyi.

Krassi tuskin enää tekee uusia kukkia. Viimeisetkin lakastuvat parhaillaan.

Hei hei, syyskukkijat.

Hyvästit myös kesän parvekeviidakolle. Kekrin kurpitsalyhdyt ovat yhä pöydällä.

Muutama tomaatti olisi vielä kerättävissä. Niistä voisi ehkä tehdä keittoa.

Vesiaihe jäätyi.

Ensi keväänä sitten palataan jälleen asiaan parvekepuutarhuroinnin osalta. Voisin tosin kirjoitella taas tässä syksyn ja talven kuluessa muutaman "huomioita parvekeviljelystä" -tyyppisen koostepostauksen vielä, koska kesällä en pahemmin ennättänyt yhteenvetää ajatuksiani. Kevättalvella alan varmasti myös julkaista flashback-fiilistelyjuttuja, tulevan kesän suunnitelmia ja muuta intoilua. Ei se aihe siis tästä blogista kokonaan katoa talveksikaan.

#kukkailottelua  @mansikkatilanmailla

Neilikoita päivän piristykseksi

7.11.2016

Kun talvi kolkuttelee jo ovella, alkaa tehdä mieli hankkia leikkokukkia. Aijai, mitä resurssien hukkaan heittämistä, mutta ai että, miten ihanaa! Kukkasten tuominen kotiin on mukava yllätys, ja niiden ihasteleminen saa hyvälle tuulelle. Niinpä sitten ostin perjantaina nätin pikku kimpun punaisia ja valkoisia neilikoita lähiön kukkakaupasta. Ensilumi ja pihlajanmarjat innoittivat värivalintaan. Kokonaisuudesta tuli oikein mainio, kun kukat pääsivät keittiön pöydälle edellisen viikonlopun kekrijuhlaa varten tehdyn kynttiläasetelman kaveriksi. Kyllä nyt kelpaa päivällistää kynttilänvalossa.





Kuivahtaneita puunlehtiä sisältävä kynttiläasetelmamme on paloturvallisuusriski numero yksi, joten älkää kokeilko samaa kotona - varsinkaan, jos unohdatte helposti kynttilät palamaan poistuessanne paikalta tai mennessänne nukkumaan.

Mukana haasteessa: #kukkailottelua  @mansikkatilanmailla

Talviasetelmia, kesäkukkia ja syksyn satoa

5.11.2016

Täytyy myöntää, että meillä vietettiin kekriä tänä vuonna vähän etuajassa. Perinteisestihän sitä kuuluisi juhlia kussakin talossa silloin, kun satovuosi on saatu viimein päätökseen, kaikki sato kerätty ja peltotyöt tehty kuluvan vuoden osalta loppuun. Meillä on yhä tomaatteja ja paprikoita parvekepuutarhassamme kypsymässä, eikä kaikkia syysvalmisteluja ole muutenkaan vielä tehty. Parvekkeen suuri syyssiivous ja talviasetelmien kokoaminen saatiin kuitenkin hoidettua tyylikkäästi valmiiksi ennen bileitä.

Yhä hengissä olevia, kukkivia ja satoa tuottavia kasveja emme vielä raaskineet kerätä pois. On jännittävää katsoa, miten pitkään ne vielä selviävät. Mennään jo marraskuuta, ulkona on muutama aste pakkasta ja vähän luntakin maassa, mutta parvekelasit pitävät edelleen päivälämpötilat kasveille siedettävinä. Viime yönä partsillakin oli kyllä pakkasta, jopa kolme astetta, ja vesihaihe oli aamulla riitteessä, mutta nyt lämpötila on kohonnut taas plussalle auringonpaisteen myötä. Lasitetulla parvekkeella kasvukausi voi olla todella pitkä. Kasvihuoneilmiön voima on mieletön.

Yksi kanerva olisi vielä tarkoitus lisätä asetelmaan. Sitten asetelma saa olla tällaisenaan läpi talven.

Mustasilmäsusanna porskuttaa edelleen. Vesiaihe olisi aika tyhjentää ja pestä talvivarastoon.

Pelargoni kukkii yhä.

Ylemmällä hyllyllä yrtit valmistautuvat talveen. Lämpömittari näyttää auringonpaisteessa hyvällä tuurilla jopa yli kymmentä astetta. Ei siis ihmekään, etteivät sitkeimmät kasvit ole vielä heittäneet veiviään.

Kuten vaikkapa nämä tomaatit. Hyvin menee. Satoa kypsyy. Ihan uskomatonta.

Paprikat olisi kyllä aika jo kerätä. Alkaa olla kypsää.

Nyt vedonlyönti pystyyn: milloin krassin viimeinenkin kukka putoaa?

Täälläkin näyttää yhä ihan tyytyväiseltä, vaikka ollaan ihan lattianrajassa ikkunoiden alla.

Tämän postauksen myötä olen myös jälleen mukana viikoittaisessa Kukkailottelussa.