blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Ilmakasveja

5.12.2016

Kun parvekepuutarha on talvilevolla, huonekasvit saavat pakostikin enemmän huomiota. Sitä huomaa taas miettivänsä myös kodin vihersisustusasioita. Hankimme viime keväänä pari lasipalloamppelia, mutta emme istuttaneetkaan niihin heti mitään. Sen sijaan aloin pohtia, että niihin voisi olla kiva laittaa ilmakasveja. Tyypilliseen tapaani jätin asian kuitenkin pelkän ajatuksen tasolle.

Sitten mainitsin siitä Krotille. Hän selasi oitis kukka- ja sisustusliikkeiden valikoimat läpi, vertaili hinnat, tiedusteli kasvien alkuperätkin* ja teki tilauksen. Muutamaa päivää myöhemmin posti jo toikin paketin. Niin kaksi pientä, kaunista ilmakasvia (Tillandsia ionantha ja Tillandsia vriesea) muutti meille.

Aurinko paistoi pitkästä aikaa olohuoneen ikkunasta. Pääsin ottamaan kuvia päivänvalossa.

Ripustimme ilmakasvit ikkunan eteen. Yritin ottaa kuvaa vastavaloon...

Nyt ollaan kyllä niin sisustusbloggaria että.

*) Monet ilmakasvilajit ovat uhanalaisia, joten ennen kuin niitä hankkii, kannattaa tiedustella, mistä taimet ovat peräisin. Luonnosta kerättyjä taimia ei ole hyvä ostaa, eikä niitä saisi edes olla myynnissä. HUONE ett RUM -lifestylepuoti, josta tilasimme omamme, ilmoitti taimien alkuperäksi alankomaalaisen kasvihuoneen.

11 kommenttia

  1. Vau! Minkälaista hoitoa nuo vaativat? Oma huonekasvivalikoimani koostuu kolmesta amarylliksestä, jotka eivät ole enää moneen vuoteen jaksaneet edes kukkia, koska ovat jääneet täysin vaille huolenpitoa ja ravinteita. Hengissä ovat kuitenkin, joten en ole raaskinut poiskaan heittää, varsinkin kun ovat mummulasta peräisin, jotain maatiaislajiketta ja tiedän että ovat kauniita kun kukkivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, minäkään en raaski ikinä heittää pois mitään vanhoja kasveja, vaikka ne olisivat jo ihan hirveän huonossa kunnossa ja kauhean rumia. Haluan aina antaa niille vielä viimeisen mahdollisuuden. Toivottavasti amarylliksesi vielä joskus kukkivat!

      Toistaiseksi haalimani tiedon valossa nämä vaativat melko vähän hoitoa. Ilmakasvi ei varsinaisesti juurru, joten sitä ei tarvitse "istuttaa" mihinkään, eikä sen "kasvualustaa" tarvitse kastella tai lannoittaa. Näitä kastellaan joko sumuttamalla vettä suoraan lehdille tai upottamalla koko kasvi hetkeksi veteen. Ravinteita sumutetaan liuoksena lehdille kesäisin. Ilmeisesti kastelu ja lannoitus on hyvä tehdä noin viikon välein.

      Poista
  2. Minä en saanut näitä menestymään meillä viime talven yli, meillä on liian kuiva ilma talvella ja liian kuuma kesällä, vaikkeivat taida olla kovin ronkeleita. Pohdin, olisiko niille pitänyt rakentaa pieni terraario.

    Minä kyllä säälin kaikkia kasveja, jotka meille muuttaa, olenkin joskus sanonut että meillä on kaikkien kasvien saattohoitola. En vaan muista niitä riittävästi hoitaa ja lomalla ne viimeistään jää unholaan. Pitäisi olla joku vaikeiden olojen kasvikokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja samanlaisissa kuplissa pidin näitä. Tosi nättejä! Selkeesti sisustusblogiainesta.

      Poista
    2. O-ou. Meilläkin on varmaan melko kuiva ilma, ja kesällä etenkin juuri tuon etelänpuolen ikkunan luona aika kuuma. Pitänee kiinnittää huomiota sumuttamiseen ja silleen.

      Ajattelin, että nämä lasikuplat jo ikään kuin toimisivat terraarion tapaan.

      Etenkin vaativat huonekasvit tuntuvat vähän aina olevan saattohoidossa, kun ihmisasunnossa ja vieläpä suomalaisessa sellaisessa on vain niin vaikea ylläpitää sopivia olosuhteita eksoottisille kasveille. (Onko muuten Saniaisten saattokoti -blogi sulle tuttu? Siellä tästä huonekasvien saattohoitojutusta on tehty todellista huumorin taidetta. #tulivaanmieleen)

      Poista
  3. Kauniit kasvikuplat! Minulla on vaan niin viherpeukalo keskellä kämmentä, etten uskalla ostaa yhtään mitään kasveja sisälle. Ulkokasvit saan joten kuten hoidettua.

    VastaaPoista
  4. Kiitos näistä vinkeistä!

    VastaaPoista
  5. Mullakin on ollut mielessä ilmakasvin hankkiminen juuri samanlaiseen lasipalloon.:) Ehkä tammikuussa, kun joulu on riisuttu pois...Tässä oli mulle uutta ja hyödyllistä tietoa, kiitos!<3

    VastaaPoista