28.4.2017

Luontoelämyssynttärit (The Kuore Experience)

Toveri Mölysammakko täytti vuosia, joten lähdimme säätä uhmaten juhlavalle luontoelämysseikkailulle. Pakatessamme retkikamoja kasaan, tuiskutti ulkona lunta nyrkin kokoisina märkinä möykkyinä. Matkalla Mölysammakkoa ja Pölleä hakemaan sade muuttui jo pelkäksi rehelliseksi vedeksi. Kun sitten saavuimme Tuorlan rantalaavulle, missä grillaillen aioimme aloittaa seikkailupäivän, paistoikin jo aurinko. Tumma taivas antoi kuitenkin ymmärtää, että pian tulisi taas vettä ihan saavista kaatamalla.


Olimme vasta päässeet vauhtiin eväiden grillailussa, kun taivas taas jo repesikin. Onneksi koko porukalla oli järkevästi sadevaatetta yllä, eikä sade yltänyt laavun katon alle. Niinpä saimme rauhassa herkutella ja kiikaroida siinä ohessa lintuja. Pinnalista piteni ruskosuohaukan verran. Tiirojakin nähtiin, mutta laji jäi määrittämättä. Kottarainen ja laulurastas ilahduttivat tyylikkäillä laverteluillaan.


Kun retkieväät oli nautittu, palattiin hetkeksi takaisin ihmisten ilmoille ja suunnattiin Mölysammakon ja Pöllen luokse kakkukahveille. Sade rummutti ikkunaan vuoroin vesipisaroiden, vuoroin rakeiden muodossa. Odottelimme jännityksellä auringonlaskua, jotta voisimme siirtyä illan pääohjelmanumeroon, kuoreiden kalastamiseen Halistenkoskesta.

Auringonlaskun aikaan ei onneksi enää satanut. Saimme nauttia tyynestä ja tyrmäävän kauniista illasta Aurajoella. Hoidettuamme asianmukaiset kalastuslupamaksut kuntoon mobiililla riensimme alas jokirantaan kuoreita lippoamaan. Minä ja Krotti tiesimme kalojen olevan juuri nyt nousemassa kudulle, ja olimme myös jo edellispäivänä käyneet "Kuoretta koskesta" -kalastustapahtumassa ottamassa vähän esimakua tähän touhuun.



Heiluimme ensin toispuol jokkee, eikä haaviin tarttunut kuin mutaa. Heitin, että hieman alempana joella hyörivä valtaisa lokkiparvi varmasti etenee parhaillaan koskeen nousevia kuoreita seuraillen ylöspäin, joten kannattaisi siirtyä sinne, missä lokitkin kalastavat. No, lokit pysyttelivät kuitenkin lippoamisteknisesti epäkäytännöllisellä sijainnilla kosken alapuolella, joten emme lähteneet niiden suuntaan, vaan siirryimme vain toiselle rannalle.


Kun pääsimme tälpuol jokkee, aurinko oli jo painunut mailleen, mutta taivaanranta yhä leimusi auringonlaskun väreissä. Hämärän koittaessa virta alkoi ihan vilistä kaloja, ja samalla hetkellä lokkiparvikin ilmaantui pyörimään apajille autosillan kupeeseen. Kyllä ne sitten ihan oikeastikin etenivät kuoreiden pääjoukkoja seuraillen ylöspäin koskelle. Kannattaa siis tosiaan seurata osaavampien kalastajien puuhia - ne varmaankin tietävät parhaat apajat.



Meillä oli käytössämme vain yksi haavi, jolla vuorottelimme, mutta päivänsankari osoittikin yllättävää lahjakkuutta kalojen pyydystämisessä paljain käsin suoraan kosken kuohuista. Olin aina luullut, ettei kalaa voi saada kiinni ilman kättäpidempää, eikä varsinkaan mistään virtapaikasta, mutta toveri Mölysammakko napsi kuoreita - tai siis "kuortaneita" kuten hän halusi niitä mieluummin kutsua - koskesta näppärästi kuin karhu, tai ehkä pikemminkin haikara.

Siinä oli kyllä todellista saalistamisen riemua, kun riehuimme rantavedessä kalojen perässä kosken jylistessä taustalla. Hyinen vesi pärskyi kivien yli, ja lokit kiljuivat ja kaklattivat. Kun haavin laski sopivalle kohdalle ihan pariksi sekunniksikin, se oli hetkessä täynnä sätkiviä hopeakylkisiä. Pian meillä olikin jo riittävästi saalista, joten lopetimme kalastuksen ja teurastimme vesiämpäriin uiskentelemaan keräämämme kalat yksitellen.



Sitten suunnattiin vielä illanviettoon meille saalista perkaamaan ja kokkaamaan. Pölle ja Krotti saivat hoitaa perkaushommat, sillä minä en allergialtani kestä raakaan kalaan koskemista, eikä Mölysammakko siedä verta ja suolenpätkiä. Kaksikko suoriutui perkaus- ja paistamisurkasta kuitenkin melko nopeasti keskenäänkin, ja pian pääsimme herkuttelemaan tuoreilla itse pyydetyillä kaloilla.

On se hassua, miten vähän kuoretta pyydetään ja hyödynnetään ravinnoksi, vaikka sitä on kutuaikaan helppo saada kiinni - ihan vaikka paljain käsin. Etenkin jo kuteneet, uupuneet kalat, jotka ajautuvat virran mukana rantakivikkoon ja usein kuolevat siihen, ovat naurettavan helppoa saalista, jos vain osaa tulla paikalle sopivaan aikaan ennen kuin kalat menehtyvät ja alkavat pilaantua.


Semmoinen elämyssynttärilahja. Tästä lienee kohdallaan listata kaksikin luontohetkeä #100hetkeäluonnossa-haasteeseen, yksi hetki laavulta (24/100) ja toinen koskelta (25/100). Kyllä oli päivä!

2 kommenttia:

  1. Vastapyydetty, tuore kala on kyllä aikamoista herkkua. Maistuu aina ja erityisesti kunnon retken jälkeen.

    VastaaPoista