15.5.2017

Odotettu ilmakasvikirja Living With Air Plants

Olin aivan innoissani, kun posti toi paketin HUONE ett RUM -lifestylepuodilta. Kääreistä paljastui uunituore Living With Air Plants -kirja, jonka lisäksi sain kaksi uutta tillandsiaa täydentämään kokoelmaamme. Tätä oli odotettu! Lukaisin kirjan läpi saman tien, ja pidin siitä melkoisen paljon. Nyt ajattelin jakaa teille arvioni tästä uutuudesta.


Living With Air Plants käsittelee nimensä mukaisesti ilmakasveja eli tillandsioita (Tillandsia spp.) huonekasveina ja vihersisustuselementteinä. Kirjan takana ovat Johanna Vireaho ja Annabelle Antas. Vireaho työskentelee yrittäjänä, vapaana puutarhatoimittajana ja tietokirjailijana, ja Antas puolestaan on englantilainen taiteilija ja lifestylevalokuvaaja. Kirjan taiton on tehnyt norjalainen Hilde Mork.

Tekijätiimi on iskenyt ajankohtaiseen aiheeseen. Trendikkäiden tillandsioiden lajiesittelyjä ja kunnon hoito-ohjeita on ollut toistaiseksi melko niukalti saatavilla varsinkin suomeksi, joten eiköhän tälle julkaisulle riitä kysyntää. Toivottavasti yleisö löytääkin kirjan pariin, sillä veikkaan, että se voisi pelastaa monta tillandsiaa huonolta hoidolta sellaisten sisustajien käsissä, jotka olettavat, etteivät ilmakasvit tarvitse muuta kuin ilmaa.


Tyylikäs kirjauutuus


Living With Air Plants on pieni, vajaan sadan sivun paksuinen opus, jota kelpaa kyllä selailla ja ihastella. Kirja on oikein tyylikäs paketti. Sen ulkoasuun on nähtävästi panostettu ihan tosissaan. Taitto on tehty huolellisesti, kuvat ovat suuria ja kauniita, ja niitä on paljon. Muutamilla aukeamilla ei ole tekstiä lainkaan, ainoastaan isoja kuvia ilmakasveista ja erilaisista vihersisustusratkaisuista. Paperi on paksua, karheata ja hyväntuoksuista.

Tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi, mikä on eittämättä järkevää laajempien markkinoiden saavuttamisen kannalta, vaikka toki se johtaa myös siihen, että sataan sivuun mahtuu suhteessa vähemmän informaatiota, kun sama tieto toistetaan kahdesti sen sijaan, että tarjottaisiin jotain lisää. Monesti useammalla eri kielellä painetut kirjat ovat vähän sekavia, kun katse loikkii sivuilla etsien kohtaa, jossa teksti jatkuu, mutta tässä kirjassa erikieliset osuudet on onneksi taitettu selkeästi erilaisilla fonteilla.


Miellyttävää luettavaa


Teksti on pääosin miellyttävää luettavaa. Tieto ja fiilistely ovat ihan hyvässä tasapainossa. Tykkään myös jutustelevasta sävystä - kirjoittajat kertovat omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan rennosti suoraan lukijalle kuin rupatellen. Selkeiden ilmaisujen myötä ei myöskään jää epäselväksi, mitkä seikat ovat kirjoittajien omia fiiliksiä, mitkä varsinaisia faktoja. Kirjan lopussa saisi kyllä olla edes lyhyt luettelo olennaisimmista tietolähteistä, jotta kiinnostunut lukija voisi tutustua niihinkin.

Ilahduin siitä, ettei kirjassa esiinny kovinkaan paljon virheitä tieteellisten nimien käytössä, vaikka juuri sellaiset ongelmat ovatkin sangen yleisiä tämän tyyppisissä teoksissa. Kiitoksista selviääkin, että kasvitieteellinen nimistö on tarkastutettu asiantuntijalla, mikä on aina oikein hyvä veto. Tietyt pikkuseikat kuitenkin pistävät vähän häiritsevästi silmään, mutta pääasiassa niissä näyttäisi olevan kuitenkin kyse ulkoasuteknisistä seikoista ja graafikon tyylivalinnoista.



Ei pelkkää höttöä


Living With Air Plants on aikamoisen kattava ja monipuolinen opus pieneen kokoonsa nähden. Visuaalisesta painotuksesta huolimatta kirjan sisältö ei ole pelkkää höttöistä fiilistelyä, vaan siinä on myös paljon asiaa ilmakasvien hoidosta. Sisustusvinkkien, tee-se-itse-askarteluohjeiden ja inspiraatiokuvien ohella kirjassa on yleisiä hoito-ohjeita ilmakasveille sekä runsaasti lajiesittelyjä, joissa kerrotaan vähän enemmän eri lajien hoitovaatimuksista.

Tiedeihmisenä tietysti odotin aika paljon lajiesittelyiltä, varsinkin kun en vielä ollut oikein saanut määritettyä edes omia ilmakasvejamme. Kirjassa käydäänkin läpi peräti viisitoista eri tillandsialajia, mikä on suhteellisen paljon, kun otetaan huomioon, että kyseessä on aika ohkainen nide, jossa on myös paljon muuta sisältöä. Lajiesittelyjen avulla sain tunnistettua puutteellisesti määrittämäni lajit omasta kokoelmastamme ja löysin myös uusia, oikeasti hyödyllisen oloisia vinkkejä niiden hoitoon.


On oikein ilahduttavaa, että monen lajin kohdalla kerrotaan vähän myös kasvien elämästä luonnon oloissa, eikä ainoastaan niiden pitämisestä huonekasveina ja vihersisustuselementteinä. Monesti huonekasveista puhuttaessa sivuutetaan tyhmästi kokonaan se, minkälaisissa oloissa ne esiintyvät ja mitkä ovat niiden kasvupaikkavaatimukset luonnossa.

Toki tämäkin kirja tarjoaa vain hyvin kevyen vilkaisun luonnonvaraisten tillandsioiden elämään, mutta toisaalta kirjan pääasiallinen näkökulma on kuitenkin vihersisustuksessa eikä kasvitieteessä, joten liiallinen biologisiin yksityiskohtiin meneminen ei ehkä sopisikaan kontekstiin.

Yksi seikka, jota olisin kyllä kaivannut lajiesittelyihin vielä lisäksi, olisi ollut yhteenveto kunkin lajin valo- ja kosteusvaatimuksista, vaikkapa yksinkertaisina symboleina tekstin loppuun. Näitä asioita käsitellään toki tekstissä lajista riippuen enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisesti, mutta olisi näppärää, jos tiedot olisivat yhtä helposti löydettävissä kuin kasvin koko, joka on kuitenkin ilmoitettu erikseen esittelyn lopussa.


Huonekasviharrastajan kirjahyllyyn


Kaikkiaan Living With Air Plants onnistui pitkälti täyttämään odotukseni. Itse asiassa se tarjosi paikoin jopa hiukan enemmän tietoa kuin olin kuvitellut saavani. Edelleen jäin kyllä vähän hämmentyneeksi siitä, miksi omat tillandsiamme ovat niin vaateliaan oloisia, vaikka tämän kirjankin mukaan ne ovat enimmäkseen helppohoitoisia lajeja, joiden pitäisi pärjätä kastelulla suunnilleen kerran viikossa. Ehkä meillä on vain tosi kuiva sisäilma.

Living With Air Plants on varsin järkevän tuntuinen hankinta ainakin sellaisen huonekasviharrastajan kotikirjastoon, joka haluaa oppia hiukan lisää ilmakasveista ja vaikkapa yrittää saada niitä kukkimaan. Inspiroivia kuvia ja ideoita vilisevä teos sopii hyvin myös sisustusintoilijalle. Kirja ja muutama tillandsia voisi olla hauska lahjaidea jollekulle kasvi-ihmiselle, joka tykkää vähän erikoisemmistakin huonekasveista.


Yhteistyössä: HUONE ett RUM

11 kommenttia:

  1. Kirja ulkoasu näyttää mukavan "rauhalliselta" ja kuvat kauniilta. Ja mua alkoi kyllä kiinnostaa erityisesti tuo lannoitus-osio. Ja se, mitä siihen liittyvässä kuvassa kaadetaan kylpyveden sekaan.. vai kenties vaan lisää vettä?
    Omat kasvit kun on olleet ihan vaan sen ilman ja veden varassa ja huomaan, että nyt kun aurinko on alkanut paistaa, ne on muuttuneet jotenkin mun mielestä värittömämmiksi.

    Täytyy tutkia, josko kirajaa löytyisi kirjastosta (en kylläkään usko), kun enää ei oikein tee mieli kerätä niitä kotiin, vaikka olisivat kauniita ja hyödyllisiäkin. Ei tule kumminkaan luettua kuin kerran.

    Toivottelen hyvää vointia sekä sulle että Tillandsioille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit noita kirjoitusvirheitä, mutta en jaksa enää korjatakaan. Vanha mikä vanha :)

      Poista
    2. Juu, se on tosi nätti, juuri sellainen tyyni ja tyylikäs kokonaisuus. :)

      Ilmakasvien lannoituksesta opin tästä kirjasta, että niitä kannattaisi silloin tällöin lannoittaa hyvin laimealla huonekasvilannoitteella (esim. orkidealannoitteella tai runsaaseen veteen laimennetulla tilkalla jotain tavallista lannoitenestettä), joka lisätään kasvien kylvetysveteen.

      Tillandsiat saattavat kärsiä suorasta auringonpaisteesta kyllä ihan muutenkin haalistumalla tai kuivahtamalla lehtien kärjistä ihan käppyräisiksi.

      Jos kirjaa ei löydy, kirjastolle voi tietenkin myös ehdottaa sen hankkimista. Joitain kertoja olen päässyt käsiksi joihinkin kirjoihin toivottuani, että kirjasto hankkisi ne kokoelmiinsa.

      Kiitoksia, ja mukavaa kevättä! :)

      Poista
  2. Kaunis kirja! Ilmakasvit kuulostavat kiehtovilta. Ihailen niitä taas sinun blogisi kautta!

    VastaaPoista
  3. Olisipa enemmän tilaa kasveille - hankkisin heti muutaman ilmakasvin! Seuraavaa isompaa asuntoa hankkiessa täytyy varmaan kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että kasveillekin jää neliöitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin mietimme asuntoa etsiessämme, että kasveille pitää olla tilaa ja ikkunoiden pitää olla sopiviin ilmansuuntiin. :D

      Poista
  4. Hienot kuvat ja kuulostaa olevan kiinnostava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä vain, ihan nappi hankinta. :)

      Poista
  5. Mietin juuri tämän kirjan hankkimista ja löysin tänne. Kiitos hyvän arvion jakamisesta!

    VastaaPoista