Kaksi aamunkoittoa Uutelan rannoilla

9.5.2019

Vietin viikonlopun Helsingissä huhtikuun alussa. Sain kaksi telttailuyötä, kaksi kirkasta aamunkoittoa ja kolme lämpimän aurinkoista päivää meren rannalla Uutelassa ihanassa seurassa. Paikka oli tuttu useamman vuoden takaiselta samanlaiselta reissulta, joten tuntui hyvin nostalgiselta palata takaisin vanhoihin maisemiin.

Sää oli vasta käynyt todella keväiseksi ja päivälämpötilat pompanneet kymppiin. Öisin oltiin toki yhä nollan tuntumassa ja aamuisinkin oikein vilpakkaa. Silti se viikonloppu tuntui jonkinlaiselta taitekohdalta kevään kulussa. Sen myötä kevät oikein räjähti vyöryyn kohti huhtikuun ihmeellistä varhaiskesää.


Kun saavuin paikalle perjantai-iltana, kuulin kevään ensimmäiset laulurastaani ja punarintani. Erityisesti punarinnan laulun kuuleminen talven jälkeen on aina jotenkin poikkeuksellisen sykähdyttävää. Samana iltana vallitsi muutenkin ihana jälleennäkemisten tunnelma, kun kohtasin kaikki kaverit ja tuttavat, jotka olivat saapuneet eri puolilta Suomea Uutelaan viettämään Luontoliiton Kevätpäiviä.

Meriharjun huvila toimi tukikohtanamme.

Lauantaina heräsin puoli kuudelta kylmään, pimeään ja hiljaiseen aamuyöhön. Ryömin ulos teltasta Meriharjun huvilan pihassa ja hipsin sisälle aamutoimiin. Kun sitten vähän ennen kuutta olin valmis ja jälleen pihalla, aamunkajo hiipi jo taivaalle, pimeys taittui siniseksi hämäräksi, eikä metsä ollut enää hiljainen. Muitakin aamuretkelle lähtijöitä oli herännyt ja ilmaantunut pihalle odottelemaan.

Kolme punarintaa helkytteli eri suunnilla. Kaksi laulurastasta vihelteli kuin kaikuna toisilleen. Myös kaikki ruokintapaikalla illalla vilisseet tiaiset ja mustarastas kuuluttivat kevättä reippaasti laulaen. Lintukonsertin joukossa ponnekkaasti vahvaa säveltään esittävä pikkuinen peukaloinen meinasi miltei jäädä huomaamatta. Sekin oli minulle kevään ensimmäinen.


Suuntasimme tervehtimään nousevaa aurinkoa Skatanniemen kärkeen. Pujahdimme kapeaa polkua mökkitonttien välistä, ylitimme kevään viimeisen lumikinoksen ja saavuimme rantakallioille juuri sillä hetkellä, kun aurinko kipusi horisontin ylle. Aamunkoitto oli kirkas. En ollut vielä aiemmin tänä vuonna päässyt nauttimaan varhaisen kevätaamun kuulaudesta meren äärellä. Rantakallioilla lintuja kiikaroiden vietetyt hetket olivat puhdasta iloa.


Lokit kiljuivat ja kalkalttivat. Merimetsot hengailivat kaukana pikkusaarella. Soidintelevat telkät taivuttelivat kaulojaan ja viuhuttelivat siipiään. Aalloilla kellui joukoittain isokoskeloita ja seassa myös muutama tukkakoskelo, samoin laulu- ja kyhmyjoutsenia. Pieni joukko kanadanhanhia kaakotteli ensin vähän piilossa niemen mutkan takana, mutta pian ne vaihtoivat paikkaa lentäen.

Ihaninta katsottavaa olivat allit ja haahkat. Rakastan molempia aivan erityisesti. Alli on ihmeellisen nätti ilmestys ja sen kaihoisa ääntely on yhtä aikaa hassua ja riipaisevan kaunista. Alli on keväisin saariston lintu, jonka isojen parvien muutto näkyy ja kuuluu, mutta kesäksi allit kaikkoavat pohjoiseen pienille tunturijärville pesimään.

Keväiset muuttoparvet ovat minulle rannikon ihmisenä tutuimpia ja sellaisena minä koen allin - isoissa äänekkäissä parvissa esiintyvänä kuorolaulajana. Olen kuitenkin kohdannut alleja myös pohjoisessa pesimäseuduillaan, ja siellä niistä saa hyvin erilaisen vaikutelman, kun pariskunta asuu keskenään yksinäisellä erämaajärvellä.

Yksi alli oli sen verran lähellä, että sain räpsyn, vaikkei minulla olekaan lintukuvauskalustoa.

Mereltä kantautuva haahkojen soidinhuutelu puolestaan heitti muistot vuosien taakse, jolloin olin ensimmäistä kertaa keväällä Jurmossa ja äänimaisemaa hallitsi haahkojen soitimen jatkuva pauhu. Haahkan ääni on Jurmo-ääni. Se tuo aina mieleen keväisen leppeät päivät ja tähtikirkkaat pakkasyöt saariston hiljaisuudessa, Utön majakan välähtelyn horisontissa ja loputtoman tuntuisen meren.

Oikein ilahduttava havainto oli myös pieni parvi juhlapukuisia uiveloita. Vitivalkoiset ja tyylikkään mustakuvioiset koiraat ovat etenkin ilo silmälle. Niitäkin katsellessani muistelen aina varhaisimpia kevättalvisia saaristoreissujani. Mieleen palaa hetken välähdys Jurmon yhteysaluksen kannelta, kun hyisen harmaan merimaiseman keskellä laivan ohitse lensi muutama komea uivelokoiras, joiden valkoinen väri suorastaan loisti illan harmaudessa.


Skatanniemi sai jäädä taakse tunnin seisoskelun jälkeen, kun porukkaa alkoi paleltaa, ja päätimme jatkaa Särkkäniemen suojelualueelle. Harmaapäätikka ja palokärki huutelivat, käpytikka rummutti, pari puukiipijää hiippaili rungoilla ja aamunraikas metsä soi rastaiden ja punarintojen laulua.

Kuljimme ruovikkoisten kluuvien ohi rantaan, missä kiikaroimme hetken merelle. Paluumatkalla Meriharjuun päin kuulimme metsässä ääntelyä, jota ensin heitettiin palokärjeksi, mutta minulle tuli siitä kanahaukkamainen vaikutelma. Sitten kuului toinen, aivan selittämätön rääkäisy, ja näimme kaksi närheä. Laitoimme molemmat ääntelyt niiden piikkiin, kunnes porukan hännille jääneet hihkaisivat näkevänsä kanahaukan. Se istui matalalla oksalla tarkkaillen terävänä ympäristöä. Mainio havainto.

Särkkäniemeltä näkee myös mekaanisia dinosauruksia.

Toisen aamuni Uutelassa vietin yksin. Muita ei herännyt aamuretkelle. Nousin vähän pätkittäin nukutun yön jälkeen ennen kuutta. Metsä oli jälleen pimeä ja hiljainen, mutta aamutoimista suoriuduttuani astuinkin taas ulos linnunlaulua soivaan aamunhämärään maisemaan.

Olin vähän tokkurainen, kurkkukipuinen, vedoton ja muutenkin kurjalla tuulella. Ei innostanut lähteä marssimaan niemen nokkaan. Niinpä lontsin lyhintä reittiä Meriharjusta rantaan auringon nousun puolelle ja jäin istumaan kivelle. Aamu koitti ihmeellisen intensiivisen vaaleanpunaisena. Vanha kuusikko, rantalepikko, kivikko ja meri olivat hetken miltei neonpinkit.


En tiedä, miten olisin saanut dokumentoitua aamun värit. Nämä kuvat eivät kerro mitään todellisuudesta.

Istuin puolisen tuntia auringonnousua katsellen ja omalle huonolle fiilikselleni tilaa antaen. Kyllä se siitä sitten rauhoittui. Huomasin yhtäkkiä haluavani sittenkin lähteä kävelemään. Nousin ja otin suunnan taas Skatanniemeä kohti. Tänä aamuna sekä haahkat että allit olivat lähempänä ja niiden laulu kuului voimakkaammin. Lisäksi havaitsin parven valkoposkihanhia, joita ei vielä eilen ollut näkynyt.

Seisoin yksin niemen kärjessä. Pienet aallot laineilivat rantakalliota vasten. Aurinko lipui yhä korkeammalle. Joku koiranulkoiluttaja käväisi myös kallioilla pyörähdyksellä mutta poistui pian. Minäkään en jäänyt pitkäksi aikaa. Koin tarvetta palata ajoissa Meriharjuun aamiaiselle. Mielialani oli kohentunut, vaikka olin yhä vähän vedoton. Luonnossa liikkuminen voi piristää ja energisoida ihanasti huonollakin hetkellä. Lintukohtaamisten herättämien kauniiden muistojen äärellä jää harvoin kylmäksi.

"A-aeli a-a-a-aeli aeli", niin he laulavat merellä.

Tämä kirjoitus ehti lojua luonnoksissa vailla kuvia hyvän tovin, sillä en ollut mukamas ehtinyt tsekata reissun otoksiani. Olin myös jotenkin ajatellut, ettei tullut otetuksi yhtään käyttökelpoista kuvaa. Ihan kohtuullista materiaaliahan sieltä löytyi tekstin kylkeen lätkäistäväksi.

No mutta, onko teilläkin tällä tavalla omia suosikkilintuja, muita eläimiä tai luonnon ääniä, jotka herättävät vahvoja kauniita tunnemuistoja?

16 kommenttia

  1. Ihania, ihania kuvia <3. Ja tunnelmia. (Mulla on kesken teksti, jossa haaveilen olevani justiin tuollainen sun kaltainen luontokuvaaja, joka herää aamuvarhaisella todistamaan aikaisen aamun tapahtumia, mutta todellisuudessa musta ei sellaiseen taida ikinä olla.)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja mukavaa viikonloppua sinnekin! <3 Mulla on näiden aamuhommien suhteen ikään kuin kaksi minää: on se, joka herää varhain aamulla retkeilemään, ja sitten se, joka inhoaa aamuherätyksiä ja torkkuu äkäisenä koko aamupäivän. Eka tulee esiin, kun olen jossain oikein inspiroivassa ympäristössä, useimmiten reissuilla. Toka on läsnä, kun olen kotona tavallisen arjen parissa. :D

      Poista
  2. Hienoja kuvia 1. ja 6. erityisen sykähdyttäviä.

    VastaaPoista
  3. Hattelmalanjärven kurjet! Nyt on kaksi pesivää paria, saa nähdä onnistuuko pesintä! Ne, sekä joutsenet vaihtoivat ikiaikaista pesäänsä järven ruoppauksen vuoksi. Olet kyllä reipas kun telttailet jo näin varhain keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kurjet ovat niin ihania! Toivottavasti pesinnät onnistuvat.

      Sopivilla varusteilla telttailee talvellakin. :)

      Poista
  4. Mahtava postaus!

    Minä olen aloittanut luontoon tutustumisen vasta niin vanhana, että melkein kaikki äänet ja kokemukset ovat toistaiseksi vielä ikimuistoisia :-) Ja aina vain paranee.

    VastaaPoista
  5. Hieno postaus!Tuo auringonnousu meren yllä on mahtava kuva!
    Sykähdyttäviä luontokokemuksia,ääniä ja lintuja on yhtäkkiseltään hiukan vaikea muistaa tässä,mutta paljon niitä on!
    Viimeisimpänä täällä mökillä eilen tuvan ikkunasta kuvaamani punatulkku,jonka näkemistä olen odottanut NIIN pitkään.😊Lapsuudessani tällä samalla pihalla niitä oli talvisin punaisenaan kauralyhteellä.
    Ainiin,viime kesänä näin pihan yllä maakotkan,se oli sykähdyttävää,valtava lintu!
    Uivelon näin myös ensimmäistä kertaa tänä keväänä Espoossa.
    Satakielen laulun yhdistän edellisen kotini takapihalle,siellä oli pieni joki ja paljon puita ja mahtava akustiikka kosteudessa.Joka alkukesästä satakieliurokset ottivat laulullaan mittaa toisistasn,sitä oli mahtavaa kuulla.
    Tänä keväänä isokuovi on tuossa viereisellä pellolla laulanut "kuuuooo-via"ihanasti.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Maakotka on aina ihan mieletön näky. Satakielen laulua odotan joka kevät kovasti. Nyt kuulin ensimmäisen viime sunnuntaina, mutta se lauloi vain hetken ja aika vaatimattomasti. Vielä pitää siis odottaa sitä kesän ekaa kunnon satakielikonserttia.

      Poista
  6. Kiitos retkikertomuksesta ja kauniista kuvista, tätä oli mukava lukea.
    Voimakkaita lintumuistoja ei ole vielä päässyt syntymään, lintuharrastukseni on sen verran uusi juttu, mutta nautin tänään ihan älyttömästi pihalla lintujen sirkutuksesta. Kirjosieppo on ilmestynyt taas pihapiiriin, rastaat lurittelevat ja metsänrajassa taisi huutaa palokärki. Ei ole parempaa äänimaisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parempaa äänimaisemaa, kuin lintujen keväinen konsertti, on kyllä vaikea keksiä.

      Poista
  7. Mietin kuvia katsellessa, että onkohan missään muualla maailmassa tuollaisia näkymiä lähes pääkaupungin keskustassa. Saati, että telttailu olisi mahdollista. Hienot kuvat ja tunnelmat.

    VastaaPoista
  8. Kaunis postaus!
    Minulle mustarastaan laulu on aina erityisen vahva elämys, eteenkin kevään ensimmäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevään eka laulava mustarastas on kyllä jotain tosi sykähdyttävää. <3

      Poista