Muistoja keskikesän öiltä

7.8.2019

Ilta hämärtyy jo kello kymmenen aikaan. Yö saapuu pimeänä ja hepokattien sirityksen täyttämänä. Aamunkoittoon on niin monta tuntia, ettei sitä enää helposti valvo tervehtimään. Näin elokuun alussa sen aina viimeistään tajuaa - valoisien kesäöiden aika on taas takana.

Porvoonjoki, Porvoo

Tarina toistaa itseään vuosi vuoden jälkeen. Keskikesän valoisat yöt tuovat tullessaan tietyn levottomuuden tunteen, ihmeellisen vimman heittäytyä kokemaan jokainen hetki nopeasti ohi kiitävästä kasvun ja uuden elämän vuodenajasta luonnossa. Se kiskoo retkeilemään öisin, valvomaan kasteisia polkuja kulkien aina aamun sarastukseen.

Valvo, seikkaile, elä mukana kuohuvassa, väkevässä, kaiken läpi virtaavassa kesässä! Niin se kutsuu, ja kun siihen tarttuu, se vie mennessään hengästyttävällä vauhdilla, kunnes yhtäkkiä onkin aika luopua. Yksi toisensa jälkeen linnut ovat lakanneet laulamasta ja hepokatit alkaneet soittaa. Sininen hämärä on vaihtunut pikkuhiljaa aitoon, syvään yönpimeyteen, joka viimein pysäyttää keskikesän valon huumaaman retkeilijän, koppaa syliinsä ja laskee lepäämään.

Ajatukset kulkevat tuulen mukana syksyyn. Syyskesän kynnyksellä se, joka rakastaa syksyä yhtä paljon kuin ihanaa, alati valveilla olevaa keskikesää, katselee vuoroin kumpaakin kohti ja tuntee kaipausta ja haikeutta niin, että on haljeta.

Kuusistonlahti, Kaarina

Luonto on hiljalleen luopumassa kesästä. Minä ajattelin pysähtyä vielä tuokioksi kahlaamaan läpi muistojani niiltä vain hetki sitten ohi virranneilta öiltä, jotka sain viettää lähellä kaikkea sitä, mikä saa minut vuosi toisensa perään rakastumaan sekopäisesti kesään - lintuja, puita, kosteaa maata, hämärässä tuoksuvia kukkia, korkeaa valoisaa taivasta ja sen peiliä, tummaa vettä.

Muistan toukokuun viimeisen päivän illan, joka taittui kesäkuun ensimmäiseksi yöksi tyynen leppeänä ja tavattoman kauniina.

Seikkailin toverini kanssa Karhulan maankaatopaikalle kuuntelemaan ruisrääkkiä. En olisi uskonut, että moinen kohde olisi niin hyvä lintupaikka, mutta niin se vain oli. Kolme ruisrääkkää raksutteli heinikon kätköissä eri suunnilla, kun kuljimme maavallien päällä, ja joku kerttunenkin lauloi ojan varressa. Metsän yllä poukkoili lehtokurppa.

Karhula, Turku

Jatkoimme yötä Aurajoen vartta kierrellen. Ilma kävi viileäksi ja kosteaksi. Seisoimme kävelysillalla ja kuuntelimme, kuinka kaksi pensassirkkalintua sirisi toisilleen kasvustossa. Sirkkalinnut kuulostavat minusta aina ihmeellisen eksoottisilta, kuin ne eivät ollenkaan kuuluisi suomalaiseen äänimaisemaan. Tässä yössä oli jostain syystä muutenkin ihan ulkomaanretkien fiilis.

Jokin lepakko lenteli veden yllä. Lumpeenkukat kelluivat tummalla pinnalla. Kävelimme jokirantaa nauttien satakielten taukoamattomasta konsertista. Kuulimme luhtakerttusen, sitten viitakerttusen ja pian vielä pari lisää. Tajusin, miten paljon hengenheimolaisuutta tunnen viitakerttusen kanssa. Sen tavassa laulaa on jotain hyvin samankaltaista kuin minun itseilmaisussani.

Aurajoki, Turku

Muistan kesäkuisen aamuyön Inarissa Nukkumajoella.

Yötön yö ei tunnu yöltä ollenkaan, mutta lintujen kiihkeä laulu ja auringonvalon viisto kulma erottivat sen päivästä. Ilma oli viileää ja raikasta edellispäivän lumisateen jäljiltä. Ihmeellisintä oli kuulla ja nähdä tilhiä keskellä kesää - meillä päin se on talvinen vieras, mutta pohjoisessa se pesii.

Olin jalkeilla vain hetken. Heräsin lähtemään varsinaiselle retkelle vasta pari tuntia myöhemmin. Yön lumottu tunnelma oli jo haipumassa päivän kirkkauteen, mutta metsässä lauloivat yhä lukuisat linnut, joiden konsertti kuulosti näin varsinaissuomalaiseen korvaan vieraalta ja salaperäiseltä. Kuukkelit kulkivat kannoillamme hiljaa jutustellen.

Nukkumajoki, Inari

Muistan juhannusaaton Lohjalla.

Ennen auringonlaskua kiipesimme kukkulalle katselemaan maisemia. Kurkien huutelua kantautui jostain peltojen takaa. Kaulushaikara tuuttaili järven suunnalla. Pimeän tultua ja juhlaväen hajaannuttua tahoilleen lähdimme pikkuporukalla jälleen Savijärven lintutornille.

Tämäkin yö oli miltei tyyni, taivas liki pilvetön ja ilma melko lämmin. Hyttyset ja mäkärät pyrkivät syömään meidät elävältä. Taivaanvuohi mäkätti ja kitkutti. Ruokokerttuset säksättelivät ja räksättelivät. Nautakarja lepäili kauempana laitumella, eikä osoittanut kiinnostusta meihin.

Tornin lähellä äänteli kaksi huittia, jotka eivät aivan täsmälleen kuulostaneet tutuilta luhtahuiteilta, mutteivät myöskään aivan siltä, miltä pikkuhuitti äänitteillä kuulostaa. Järvellä oli havaittu pari pikkuhuittia säännöllisesti aiemmin kesällä, ja meidän poistuessamme paikalle saapui lintuharrastaja, joka sanoi tulleensa kuuntelemaan niitä saatuaan vinkin, että ne ovat yhä äänessä. Minä jätin kuitenkin lopullisen määrityksen omalta osaltani auki.

Savijärvi, Lohja

Muistan juhannuspäivän kotiseuduillani Turun ympäristössä.

Suuntasimme Piikkiönlahdelle etsimään jotain - en muista enää, mitä tarkalleen ottaen, mutta kyseessä taisi olla jokin vielä tänä vuonna kuulematta jäänyt yölaulaja. Emme kuulleet sitä, mutta sen sijaan kohtasimme jälleen yhden sirisijän. Pensassirkkalintu siellä taas surraili menemään rantapusikossa vedenpuhdistamon takana. Taivas hehkui auringonlaskun tulta.

Piikkiönlahti, Kaarina

Jatkoimme puolen yön jälkeen seikkailua Kuusistoon. Kannoin kaukoputken pimeän metsikön läpi Kuusistonlahden eteläisen rannan lintutornille, mutta valo riitti vain vaivoin joidenkin sorsien ja silkkiuikun tunnistamiseen, eikä pienemmistä otuksista ottanut ollenkaan selvää. Kurjet toitottelivat, ja yksi löytyi putkeen ruovikon reunasta. Vierailumme kruunasi rastaskerttusen laulu.

Väsymys painoi hiukan, mutta nukkumaan ei malttanut vielä lähteä. Yö houkutteli pysymään liikkeellä. Niinpä otimme vielä suunnan Friskalaan. Kun kuljimme hiekkatietä laidunniittyjen halki kohti rantaa, lahdelta nousevan yöusvan tuoksu hiipi vastaan. Kosteus teki kiharoita hiuksiin. Oli helppo hengittää ja olla onnellinen. Hevoset liikehtivät laitumella tienvarsiojan korkean kasvuston takana ja hirnahtivat meidän kävellessämme ohi.

Saapuessamme rantaan - lepikon varjoon, ruovikon reunaa kulkeville pitkoksille - vedin syvään henkeä ja mietin, miten paljon rakastan juuri tällaisten paikkojen ominaista hajua. Kiipesimme lintutorniin ja katselimme tovin kurkia, joiden hahmot erottuivat vettä vasten tummina varjoina. Niiden läsnäolo teki töyhtöhyyppäemon levottomaksi. Aina, kun kurki nosti päänsä siiven alta tai vaihtoi hieman asentoa, hyyppä pomppasi siivilleen ja alkoi kovasti naukuen hyökkäillä päin. Onnistuin dokumentoimaan tilanteen pariin sotkuiseen kuvaan.

Friskalanlahti, Turku

Vesirajassa vipelsi pieniä kahlaajia. Punajalkaviklon ääntelyä kuului. Muutama hanhi piirtyi myös varjoina veteen. Luhtakana röhki ja vinkui. Rytikerttunenkin konsertoi välillä. Taivas oli jo käymässä valoisammaksi. Samaa tahtia, kun aamu valkeni, kuu nousi esiin metsän takaa. Se hohti oranssina kiekkona matalalla horisontin yllä, riekaleisiin pilviin verhoutuneena.

Aamun hämärässä laidunniityltä kuului nätti pieni laulunsäe. Höristimme korviamme. Oliko se ehkä pensastasku? Olin vasta hiljattain tajunnut, miten vaikeaa sen äänten tunnistaminen oikeastaan on. Lintu jatkoi laulamistaan. Pian aloitti toinenkin. Kyllä, ne olivat pensastaskuja. Kun palasimme takaisin parkkipaikan suuntaan, kuulimme vielä pari taskua lisää.

Kello kävi puolta kolmea. Hetki ennen aamun koittoa oli tyyni, raikkaan viileä ja kevyen sumuinen. Mustarastas ja punarinta heräsivät laulamaan - aamuvuoron linnut. Meidän oli viimein aika lähteä. Kotona katselin vielä ikkunasta, kuinka nousevan auringon ensisäteet valaisivat maisemaa.

Friskalanlahti, Turku

Muistan myös muita öitä.

Jotkin niistä vietin auton ratissa tai kyytiläisenä ihaillen ensin auringon laskua ja pian jo sen nousua. Muutamana yönä kävin Ruissalossa katsomassa merta, kohtasin hurjasti metsäkauriita ja eräänä ihmeellisen kauniina yönä myös mäyrän. Kerran saavuin kotiin aamun valossa ja näin kurkiparin lentävän kotilähiömme yllä - en ollut kertaakaan ennen nähnyt täällä kurkia. Yhtenä yönä katselin junan ikkunasta synkkää myrskytaivasta ja mahtavan kirkasta sateenkaarta Pohjanmaan lakeuksilla.

Oli myös yö saaristossa. Muistan illan rantaravintolassa herkkujen äärellä, lossimatkan iltaruskossa hohtavalla merellä, auringon viimeiset säteet lämpöisellä hiekkarannalla Paraisilla ja sinisen hämärän pienillä hiekkateillä. Matkalla näkyi kettuja, jäniksiä, kauriita ja peuroja, koko valikoima metsän eläimiä.

Mustfinn, Parainen

Eräänä yönä päädyin kuljeskelemaan Vanhan Porvoon hiljaisille kaduille. Olimme matkalla Kotkasta kotiin, mutta öinen Porvoo kutsui pysähdykselle, sillä kaipasimme kahvia ja jaloittelua raikkaassa ulkoilmassa. Piipahdimme Porvoon paahtimolla - joka nähtävästi onkin öisin melkoinen menomesta - ja kahvihetken jälkeen teimme kävelylenkin. Katse lepäsi idyllisen kauniissa jokimaisemassa. Lehtipuiden ympärillä pörräsi joukoittain kookkaita turilaita.

Kohtasin turilaita myös monena yönä meillä Turussa, ja niitä tuli vastaan seikkailullani Lappeenrannassakin. Puiden latvusten ympärillä keinahdellen tanssivat turilaat ovat kuin kesäöiden keijuja - tai ehkä pyöreän pörröisine olemuksineen ennemminkin peikkoja tai menninkäisiä, jotka ovat oppineet lentämään.

Vanha Porvoo

Joitain öitä olen tietysti jo unohtanut. Toisina öinä kirjoitin muistiinpanoja lintuhavainnoistani ja toisina otin kuvia. Jotkin yöt merkitsin kalenteriini. Sitten oli niitä, jotka vain tapahtuivat, mutteivät jättäneet jälkeensä kuin hämärän aavistuksen siitä, että ehkä olin ulkona enkä nukkunut.

Nyt, kun valoisien kesäöiden aika on takana, minulla on vain hassun pöllämystyneen onnellinen ja kiitollinen olo sekä kova tarve viettää aikaa kotona ja nukkua kunnolla. Elokuuni onkin juuri sopivati kaikenlaisten suunnitelmien osalta paljon väljempi kuin kesä tähän saakka, joten pääsen laskeutumaan keskikesän kaahottamisesta mukavasti loppukesän leppoisuuteen ja siirtymään kohti arkea.

Eiköhän se meinaa myös, että palaan päivittämään blogia aktiivisemmin. Kasasin tähän postaukseen parhaat tarjolla olevat eli vähiten kohisevat ja sumeat kuvat kesän yöseikkailuiltani. Aurajoen, Karhulan ja Savijärven kuvat ovat toveri Krotin kännykältä.

22 kommenttia

  1. Upea kooste!

    Minun piti oikein käydä etsimässä jokin linkki, jonka kautta pääsisin kuuntelemaan hengenheimolaistasi viitakerttusta, niin uteliaaksi tulin. Tällainen linkki löytyi:
    https://www.xn--lintujen-net-ocba.net/viitakerttunen/

    Kuuntelin hartaasti, mutta en saanut aukeamaan itselleni tuota toteamaasi: "Tajusin, miten paljon hengenheimolaisuutta tunnen viitakerttusen kanssa. Sen tavassa laulaa on jotain hyvin samankaltaista kuin minun itseilmaisussani." Täytyypä kuunnella uudelleen ja lukea kirjoituksiasi yhä enemmän :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Hihi, se ei ehkä niinkään liity kirjoittamiseen vaan puhumiseen. Viitakerttunen juttelee melkolailla kovaäänisesti ja kutakuinkin tauotta vaikka tuntikausia yhteen menoon, välillä reippaasti räpättäen, välillä rauhallisemmin ja pohdiskelevammin, toistellen muilta kuulemiaan ja jo kertaalleen sanomiaan juttuja, höpötellen hetken jotain palatakseen asiaan taas täysin spontaanisti joskus myöhemmin, hihkaisten aina väliin "hii-hi-hi-hii"-tyylisen lajityypillisen naurahduksensa.

      Tajusin, miten hyvin tämä kuvaus pätee itse asiassa paitsi viitakerttuseen myös minuun siinä samalla, kun selostin retkikaverille, mistä viitakerttusen tunnistaa. Kaikki, mitä sanoin dumarin laulusta, olisi voinut olla kuvailua siitä, miten itse tapaan äännellä.

      Semmoista se meinaa. Kirjoituksiini ei tuppaa oikein välittymään se kaikki viikaerttusmainen höpötys. :D

      Poista
  2. Voi jestas! Kuulostaa siltä, että olet ehtinyt vaikka minne, etkä nukkunut öitä koko alkukesänä. :) Näitä voi vaan huokailla, kun itse on jälleen kerran vain istunut tiiviisti toimistossa ja suorittanut myös vapaa-aikana kaikkea turhan tärkeää (lähinnä remonttijuttuja kuitenkin), eikä ole yhtään kesäyötä viettänyt ratissa saatika ulkona.
    Kaikki yölaulajatkin ovat jääneet kuulematta, mikä on harmi. Tosin empä noita kovin montaa taitaisi tunnistaakaan, pitäisi jonkun osaavamman seurassa päästä kuuntelemaan. Kiitoksia näistä kesäyötunnelmista! <3 Varsinkin Savijärvi tuo aina paljon hyviä muistoja. Ehkä ensi vuonna täytyy vihdoin oman jaksamisenkin uhalla kokeilla muutamaa kertaa yökukkumista ja kesäöisiä pellonpientareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toden totta nukkunut kovin paljoa. Arkipäivät menivät usein ihan zombina. (No, ne arkipäivät olivat kyllä pitkälti vähätöisiä. Kävi sääliksi Krottia, joka oli aika paljon mukana näissä ja kävi töissäkin. Onneksi oli sentään liukuva työaika.) Suuri osa näistä isommista hullutteluista saatiin sentään ajoitettua sopivasti viikonlopuille, lomille tai juhlapyhiin, mutta kyllä toi vuorokausirytmin sotkeminen on joka tapauksessa aika hirveää ja epäterveellistä. :D Olen kyllä miettinyt, että telttayö kesäkuun alussa jossain yölaulajapaikalla voisi olla järkevä ajatus! Saisi sekä nukkua että kuunnella lintuja, siinä nukkumisen ohessa. Pitää harkita ensi vuonna jotain sen suuntaista.

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja ihanasti kirjoitettu teksti! Linnunlaulu on parasta kesän musiikkia. En tunnista kovinkaan monen linnun laulua, mutta kaikista lintujen konserteista nautin suunnattomasti niin ettei malttaisi mennä ollenkaan nukkumaan ja ikävöin aina talvisin noita kesäöiden hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvisin, etenkin siinä vuodenvaihteen jälkeen, minäkin ikävöin linnunlaulua aivan tavattoman paljon. Lintuäänitteitä tuleekin kuunneltua hiljaisena vuodenaikana melko paljon. :)

      Poista
  4. Ihanat kesäöiden tunnelmat! Suurin osa tämän postauksen linnuista on jäänyt minulta kuulematta, kun en ole kosteikkojen tai meren äärellä juuri liikkunut. Viitakerttunen on kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä sen laulua kuulin melkein joka kesä lapsuudenkotini pihalla. Meillä oli usein teltta pihamaalla ja nukuimme veljeni tai yökylässä olleen ystäväni kanssa siellä. Nautin suunnattomasti lintujen konsertoinnista ja varsinkin silloin kun viitakerttunen innostui laulamaan. Se jotenkin erottuu massasta. Nykyisessä asuinpaikassani on metsä ympärillä, mutta selvästi vähemmän laululintuja kuin lapsuudenkodissani ja se harmittaa varsinkin alkukesällä todella paljon. Viitakerttusen en ole kuullut laulavan täällä kertaakaan. Tähän aikaan kesästä linnut alkavat valitettavasti olla jo aika hiljaisia. Pidän tätä aikaa siis edelleen kesänä, vaikka kasvit alkavat saada ruskavärejä ja pihlajanmarjat ovat jo punaisia. Syksy tulee sitten myöhemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syksy tulee vasta myöhemmin, ehkä sitten syyskuussa! :D Se, mitä lintuja havaitsee, riippuu niin paljon siitä, missä sattuu viettämään aikaansa. Minä en ole havainnut tänä vuonna vielä juurikaan kahlaajia, etenkään sirrejä, kun en ole retkeillyt juurikaan sellaisilla sopivilla sirrirannoilla. Viitakerttunen vaatii tietääkseni aika tiheää aluskasvillisuutta, matalaa pensaikkoa ja sen sellaista, joten kaikki metsät ja puutarhatkaan eivät sovi sille. Minullakin lapsuudenkodin pihassa lauloi monina kesinä viitakerttunen. Se piileskeli vanhassa syreeniaidassa. :)

      Poista
  5. Hyvin kauniisti kirjoitettu ja kauniit kuvat myös! Syksy on ihanaa mutta kyllä kesää tulee ikävä.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja tarinoita! Ei oikeastaan tarvitse harmitella, että on autuaasti nukkunut kaiken tällaisen ohitse, kun voi tämän postauksen kautta aistia tunnelman ja melkein kuvitella, että on itsekin kokenut saman.

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanan kuuloisia ja näköisiä öitä! Omat lintuhavainnot jäivät tänä kesänä tosi vähiin. Täytyy ensi vuonna parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, kesä tulee joka kesä ja tuo linnut tullessaan. :)

      Poista
  8. Ihania tunnelmia kauniisti kirjoitettuna. :)

    VastaaPoista
  9. Ah mitä tunnelmakuvia jälleen kerran! Ja samanlainen fiilis näistä elokuun illoista ja öistä. Ripaus sekä kesää että syksyä. Kerrassaan ihana kuukausi.

    VastaaPoista
  10. Miten runollisia tunnelmia sanoin ja kuvin!

    VastaaPoista
  11. Todella upeat kuvat <3 ihanaa elokuuta Sinulle !

    VastaaPoista