Kurkia, petoja ja sieniä

2.10.2019

Kaunis, aurinkoinen, pohjoistuulinen syyskuun sunnuntai innosti lähtemään koko päiväksi linturetkelle. Odotimme erityisesti pääsevämme tarkkailemaan kurkien ja petolintujen muuttoa, sillä olosuhteet vaikuttivat siihen otollisilta. No sitäpä sitten riittikin.


Seisoskelimme aluksi Paimionlahden rannassa Meltolan lintutornilla taivasta kytäten. Ei tarvinut kauaa odotella, kun ensimmäiset kurkien äänet kantautuivat korviin. Meni hetki löytää korkealla kaarteleva parvi, vaikka linnut olivat milteipä suoraan yläpuolellamme. Pian pieniä, muutaman kymmenen yksilön kurkiauroja ilmaantui näkyviin lisää. Mikään suuri kurkimuuttopäivä tämä ei ollut mutta oikein mukava kuitenkin.


Siinä missä kurjet on helppo tunnistaa, vaikka ne menisivät korkeallakin, ei sekalaisista muutolla olevista petolinnuista meinaa saada sitten mitään tolkkua minun taidoillani ja kalustollani, ei varsinkaan nuorista yksilöistä, ja ne menevät poikkeuksetta tosi korkealla ja tosi kovaa.

Olimme ajatelleet, että petomuuttoretki olisi leppoisaa sunnuntaiohjelmaa, mutta siinä tuli pian pää kipeäksi pähkäilystä. Aina kun käänsimme katseet taivaalle, havaitsimme jonkin uuden kotkan tai haukan, jota yritimme sitten epätoivoisesti määrittää, kunnes lintu katosi horisonttiin tai jäi kiertelemään juuri auringon kohdalle - tai kääntyi uudelle kierrokselle, oli hetken aikaa hyvin tarkkailtavissa ja osoittautui merikotkaksi.

Merikotkat ovat kyllä hauskoja, persoonallisen oloisia ja aina tosi mieleenpainuvia kavereita, joten mikäs siinä, vaikka suurin osa niistä pedoista, joita ylipäätään saimme määritettyä, olikin merikotkia. Ainakin viisi eri yksilöä kaarteli Paimionlahden yllä yhtä aikaa. Niiden taivastanssia tulikin sitten seurailtua siinä määrin, että varmasti paljon muita lintuja jäi kokonaan havaitsematta.


Meltolan tornia oli remontoitu sitten viime käyntini. Liki puhki lahonnut alatasanteen lattia ja portaat oli uusittu. Olen tosi iloinen tästä, sillä tornin rapistuminen on harmittanut. Meltola olisi oikeastaan yksi suosikeistani lähiseudun torneista, mutta sen sijainti venerannassa on kyllä vähän vaikea. Tornille johtavat tiet suljetaan välillä yöksi puomeilla, mikä on ongelmallista linturetkeilyn kannalta, sillä usein retkillä tulee liikuttua nimenomaan myöhään illalla ja varhain aamulla. Ymmärrän, ettei venerantaan haluta epäilyttäviä öisiä vieraita, mutta.


Paimionlahdelta lähdimme ajamaan Saloon Halikon pikkuteiden kautta koukkaillen ja pelloilla lepäileviä lintuja laskeskellen. Korppeja näkyi ihan poikkeuksellisen runsaasti. Kun pysähdyimme hetkeksi katselemaan nuoren sinisuohaukan saalistuslentoa pellon yllä, löytyi taivaalta jälleen kiikariin joukoittain muita, matkalentoa tekeviä petoja. Määritykset jäivät taas enimmäkseen arvailun tasolle.

Myöhemmin matkan varrella havaitsimme ja saimme määritettyä kuitenkin varmuudella ainakin yhden piekanan, ja myös ruskosuohaukka löytyi. Tuulihaukkoja lekutteli peltojen yllä runsaasti. Nuolihaukkakin havaittiin. Merikotka pysyi kuitenkin päivän runsaslukuisimpana lajina. Petojen ohella pääsimme tarkkailemaan myös muun muassa lukuisia töyhtöhyyppiä ja kottaraisia.


Päivän päätteeksi jalkauduimme Teijon kansallispuistoon Nenustannummelle ja lähdimme etenemään Nenustan kierrosta seuraillen. Nyt suuntasimme katseemme vaihteeksi maahan, sillä sienet kutsuivat. Toki yli lentävät kurki- ja hanhiaurat vaativat välillä huomiota. Korpit ronkkuivat, hippiäinen piiskutti ja töyhtötiainen tirritteli reippaasti. Tuuli tyyntyi iltaa kohti.

Sieniä löytyi oikein hyvin. Tuntuu aina hassulta saada runsas sienisaalis kansallispuistosta merkityn reitin varrelta - luulisi nimittäin, että joku toinen olisi jo löytänyt herkut ennen meitä. Yksi toinen sienestäjä tuli kyllä vastaan, mutta silti poimittavaa tuntui riittävän juuri sopivasti.


Vietimme myös hyvän tovin nuotiopaikalla iltaruokaa grillaillen ja tulta tuijotellen. Aurinko oli jo laskemassa, kun lähdimme palaamaan parkkipaikalle. Ylitimme pienen suoaukion illan hiipuvassa hehkussa ja kuljimme sankan kuusikon läpi sakenevassa hämärässä. Yritimme jatkaa sienestystä otsalamppujen valossa, mutta paljoa lisää saalista ei enää pimeän tultua saatu. Metsäkin hiljeni.


Retkipäivästä jäi hauska fiilis, vaikka tai ehkä juuri siksi, että muuttavien petolintujen määrittäminen osoittauti todella haastavaksi. Tässä kohtaa ilmeni, että optiikassa ja määritystaidossa olisi rutkasti  parantamisen varaa molemmissa, mutta joka tapauksessa hurjaa vauhtia korkealla liitävien petolintujen tarkkailu oli hienoa, vaikka pelkkä niiden tunnistamisen ajatteleminenkin sai pään ihan solmuun.

10 kommenttia

  1. Linturetket ovat niin kivoja! Tietysti parasta on, jos lintuja näkyykin! Kunnon kurkiaurat jäivät näkemättä itseltäni tänä syksynä. Kehnoa säätä luvassa viikonlopuksi, vaan toiveissa olisi päästä tornille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minä jotenkin missasin sen ns. päämuuttopäivän isot aurat, vaikka olin kyllä retkellä juuri sinä viikonloppuna, jolloin isot kurkimassat lähtivät. Taisin olla ulkona vääränä päivänä tai väärään aikaan tai väärässä paikassa - tai kaikkea. Onneksi kuitenkin vielä tälle tässä raportoimallenikin retkipäivälle riitti muuttoa tarkkailtavaksi. :)

      Poista
  2. Hienot tunnelmat välittyivät kuvistasi! Lintujen tarkkailu on mielenkiintoista ja tosi kivaa, mutta haasteellista myös meikäläiselle. Vaikka olisi lintukirja nenän edessä ja kiikarit kaulalla, niin siltikään ei lajista voi aina olla ihan varma. No, harjoitus tekee mestarin :)
    Saariretket ovat meillä typistyneet vuorokauden mittaisiksi kovista tuulista ja sateista johtuen. Olen vain yhden kurkiauran onnistunut näkemään ja senkin todella kaukaa, mutta ilokseni merikotkia on näkynyt aiempaa enemmän. Sienisaaliitkin ovat jääneet varsin vähäisiksi, mutta toiveikkain mielin lähden huomenna saareen suppisten kuvat silmissä siintäen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun enimmäkseen tarkkailee suhteellisen tuttuja lintuja suhteellisen helpoissa olosuhteissa, sen ihan unohtaa, miten vaikeaa niiden tunnistaminen tosiasiassa on. Harjoitusta, harjoitusta... :D

      Aina syksyn edetessä kelit tekevät varmasti saarireissuista vaikeampia. Hienoa kuitenkin, että olette päässeet käymään päiväseltäänkin. Ja suppilovahveroita pystyy onneksi keräämään vielä pitkälle talveen (kunnes lumi peittää apajat), joten niiden kanssa ei ole kiirettäkään. :)

      Poista
  3. Hyvin käytetty syyspäivä. Olette onnekkaita kun löydätte sieniä. Meidän suunnalla on ollut niin kuivaa, että sienistä vain haaveillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin on onneksi ollut sienille sopivan kostea syksy. Harmi, ettei tilanne ole teillä niin hyvä.

      Poista
  4. Onpas hyvä päivä kyllä sattunut, tästä kuulinkin tuossa remonttitalkoiden yhteydessä. Kuulostaa olleen oikein mainio päivä! :) Itsellä on linturetkeilyt jääneet tyystin, vaikka ne olisivat oikein loistavaa palautusta kiireiselle työ- ja kouluarjelle.
    Täällä vähän toivoisin, että siitä Inarin reissusta tulisi jotain postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä oli kyllä hyvä! Vaikka tosiaan toi myös sangen selvästi esiin, miten paljon opittavaa olisi. :D

      Hyvä, kun muistutit Inarin reissusta. En ole edes käynyt kaikkia kuviani läpi vielä. Pitäisi paneutua niihin ja kirjoittaa ennen kuin ehtii unohtaa kaiken!

      Poista