blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Teijon joulumarkkinat

21.12.2019

Pääsin kuin pääsinkin käymään tänä vuonna joulumarkkinoilla Teijossa. Päivä oli kirkas ja luminen, oikein jouluisen tunnelmallinen. Salossa Teijon kansallispuiston kupeessa oli siis samana päivänä meneillään kahdet joulumarkkinat. Aloitimme kierroksen Teijon masuunilta, sillä siellä myyjäiset alkoivat ja loppuivat aikaisemmin kuin Mathildedalissa, missä kojut olivat auki vielä illan pimennyttyä.


Tämä oli ensimmäinen vierailuni Teijon masuunilla, ja parasta olikin itse paikkaan tutustuminen. Vanhoissa 1600-luvun rautaruukin jyhkeissä tiloissa toimii nykyään kahvila, taidegalleria, käsityöverstaita ja puoti. Galleriassa esillä oleva Nordisk Akvarell -näyttely oli erittäin vaikuttava ja inspiroiva!

Masuunin myyjäiset olivat yllättävän isot, mutta valikoimassa oli melko paljon sellaista, minkä luokittelen krääsäksi tai mistä en ole juuri kiinnostunut. Mukavia löytöjä tuli kuitenkin tehtyä. Myyjäiset sijaitsivat pitkälti sisätiloissa, jotka eivät olleen kauhean tunnelmalliset, mutta ainakin oli lämmin.

Masuunin sisäänkäynnillä oli pientä mukavaa koristelua.

Ilta-aurinko valaisi kauniisti.

Masuunilta jatkoimme sitten Mathildedaliin Joulukylän markkinoille. Mathildedal on minulle tuttu paikka lukuisilta Teijon-retkiltä, joiden yhteydessä siellä on tullut käytyä milloin kahvilla, milloin puoteja kiertelemässä. Olen aivan ihastunut eloisaan pikku ruukkikylään, ja oli tosi mukavaa päästä fiilistelemään sitä jouluisissa markkinatunnelmissa.


Pakkasta oli ehtinyt olla vasta sen verran lyhyen aikaa, että joki kuohui aivan sulana ja vesiratas pyöri.

Markkinat olivat vallan mainiot. Rannassa oli kojuja sekä ulkona että useammassa sisätilassa, minkä lisäksi tietysti kylän kiinteät puodit ja ravintolat sekä leipomo ja panimo olivat auki. Valikoima oli monipuolinen ja kiinnostava, mutta ruuhkan vuoksi etenin välillä vähän suurpiirteisesti silmäillen.

Kävimme ensiksi panimolla, missä tarjottiin olutmaistiaisia, sekä leipomossa, mistä ostimme leipää ja lähituottajan ulkokananmunia. Kuljimme rantaan markkina-alueelle alpakkalaitumen ohi. Alpakat olivat juuri syömässä, joten niitä ei päässyt taputtelemaan, ja näyttivät lähinnä takapuolta kameraan päin.

Kyläleipuri toimii Matildankartanossa.

Silloin, kun alpakoilla on ruokahetki, niitä on turha yrittää häiritä.

Ruukin kehräämön puodista voi ostaa kylällä tehtyjä alpakkatuotteita.

Pakkanen kiristyi illan mittaan. Niinpä olikin hyvä, että markkinat olivat osittain sisätiloissa, jotta pystyi välillä lämmittelemään. Markkinoiden myötä pääsi myös käymään sellaisissa rakennuksissa, jotka eivät yleensä ole auki ja joita on aiemmin tullut ihasteltua vain ulkopuolelta. Kylän vanhat talot ovat niin nättejä! Kaikki paikat oli myös koristeltu hienosti valoin ja lyhdyin.

Mitkä ihanat valot!

Ruuhka vähän yllätti. Tiesin, että Mathildedal on matkailijoiden suosiossa, mutten olisi osannut odottaa ihan tällaista. Autoja oli joka puolella, ja ihmiset palloilivat ympäriinsä pitkin teitä. Ehkäpä jonkinlainen liikenteenohjaus ja paikoitustilan osoittaminen kauempaa kylän keskuksesta olisi voinut olla järkevää. Onneksi mahduimme vielä ongelmitta sekaan, kun olimme liikkeellä ajoissa. Ilmeisesti tapahtumaan oli myös bussikuljetuksia, mutta silti enemmistö kävijöistä näytti olevan liikkeellä omin autoin.


Mainion markkinakiertelyn ja parin pienen hankinnan jälkeen siirryimme vielä PetriS Chocolate Roomin suklaakahvilaan. Alkoi olla jo jossain määrin nälkä, ja kyläravintolassa oli täyttä, eikä sataman krouvi oikein houkutellut, joten ilahduimme kovasti, kun suklaakahvilasta sai suhteellisen edullisesti suhteellisen isot annokset herkullista riisipuuroa. Kyllä kelpasi lämmitellä puurokulhon ääressä suklaakahvilan tunnelmallisessa päätyhuoneessa, josta löytyi kuin löytyikin sopivasti vapaa pöytä meille.

Mutta mitä olisikaan hyvä seikkailu ilman painajaismaista ajomatkaa? Nimittäin kahvittelumme aikana olikin alkanut tulla lunta, joten meillä oli edessämme ajo pieniä teitä pimeällä lumipyryssä. Kaikista ajo-olosuhteista vähiten tykkään lumisateesta pimeällä - silloin ei näe mitään ja tuntuu, kuin ei liikkuisi eteenpäin vaan pysyisi paikallaan tai etenisi taaksepäin, tai kuin olisi avaruusaluksessa.

Matka sujui kuitenkin ihan turvallisesti. Saimme lopulta ihailla kuutamoakin, kun lumisade väistyi ja taivas taas kirkastui. Markkinapäivä oli kyllä antoisa, ja ainakin Mathildedalin markkinoilla voisi käydä ensi vuonnakin.

PS. Hyvää joulua kaikille! Jos nyt en satu enää postaamaan mitään ennen sitä.

10 kommenttia

  1. Olipa tunnelmalliset kuvat!
    Hyvää ja rauhaisaa joulua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä mielenkiintoisesta retkestä kanssanne!Tunnelmallista on ollut,se välittyy hyvin kuvista.
    Rauhaisaa ja rentouttavaa joulua!❤

    VastaaPoista
  3. Kiehtova paikka! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  4. Tuolla masuunilla en olekaan käynyt, täytynee pistää harkintaan seuraavaa Teijon reissua ajatellen. Ompa kyllä ollut tunnelma kohdillaan, täydellinen talvipäivä ja hieman lunta sekä illan valaistus on ollut kovin nätti.
    Teijoon täytynee yrittää ehtiä tehdä talviretki, kun talvi vihdoin saapuu.

    Ja tännekin vielä hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiinpä, hyvä tuuri, etenkin kun vertaa nyt pitkään vallalla olleisiin säihin. Talvinen Teijo on kyllä best. :)

      Kiitos ja samaa!

      Poista
  5. Oi miten tunnelmallisen kuuloiset nuo Mathildedalin markkinat! Olisipa ehtinyt itsekin.

    VastaaPoista