10.11.2014

Syksyinen kurpitsakakku

Lokakuussa torilta sai vielä isoja oransseja jättikurpitsoja, joista tuli tehtyä kekrin aikaan muun muassa herkullista kakkua. Tässä hyväksi todettu resepti, jolla tehtiin paitsi iso kakku myös pieniä kuppikakkuja, joista postaan ehkä myöhemmin vielä ainakin kuvia.



Kurpitsajuustokakku

3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 ½ tl leivinjauhetta
2 tl kanelia (tai maun mukaan reilummin)
1 tl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä
100 g kurpitsaa ohuina suikaleina tai raasteena

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria

vihreää ja oranssia sokerimassaa
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa seos munasokerivaahdon joukkoon. Lisää öljy ja kurpitsa. Paista uunissa 175 asteessa 30 minuuttia. Kokeile tikulla, että kakku on sisältä asti kypsä ennen kuin otat pois uunista. Anna jäähtyä esim. jääkaapissa.

Vaahdota tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä kuorrute jäähtyneen kakkupohjan päälle. Muovaile sokerimassasta kurpitsa-aiheinen koriste. Tomusokeri helpottaa muovailua. Aseta koriste paikoilleen kakun päälle korkeintaan pari tuntia ennen tarjoilua.

15.10.2014

Huomioita parvekeviljelystä #3

Kuten sanottu: nyt kun ensimmäinen kesäni parvekeviljelijänä on takana, ajattelin kirjoittaa aiheesta muutamia keskeisiä havaintoja tänne kaiken kansan iloksi ja myös itselleni muistutukseksi seuraavaa kesää varten. Tässä kolmas osa, jossa selostan maustepaprikan (jalapeno) sekä valkosipulin kasvattamisesta.

Maustepaprika


Idätimme jonkin punaisia ja punavihreitä hedelmiä tekevän jalapeno-lajikkeen maustepaprikoita ikkunalaudalla maaliskuun lopulta lähtien ja siirsimme neljä hyvään kasvuun lähtenyttä taimea toukokuussa parvekkeelle. Kasvit olivat nättejä, suhteellisen helppohoitoisia ja hyvin satoisia, joten näitä me nyt ainakin laitamme taas ensi keväänä tulemaan, ja myös paikka suosittelulistalla on ihan ansaittu.

Esikasvatusvaihe. Vasemmalla kurkku, keskellä ja oikealla maustepaprikoita.

Maustepaprikat eivät tarvinneet mitenkään hillittömästi kastelua, mutta lannoitetta piti antaa reilulla kädellä, jotta kasvien kunto pysyi hyvänä ja ne jaksoivat kukkia ja tuottaa hedelmiä. Tuhohyönteiset olivat ajoittain kiinnostuneita näistä, mutta eivät saaneet aikaan suurta hävistystä. Kukinta alkoi kesäkuussa ja satoa tuli heinäkuulta lähtien.

Kesäkuu. Ensimmäiset pienet valkoiset kukat.

Hedelmät olivat aluksi hyvin pitkään vihreitä, ja aloimme jo uskoa, etteivät ne koskaan punertuisikaan, vaikka Nelson Garden niin väittikin. Vihreitä hedelmiä maistettiin muutama ja säilöttiinkin pieni satsi, ja kyllä ne ihan syötäviltä vaikuttivat. Jossain vaiheessa heinä-elokuuta hedelmät sitten kypsyivät lopulta punaisiksi. Värinmuutos ei kyllä erityisemmin vaikuttanut makuun.

Syyskuu. Satoa kypsyy ja uusia kukkiakin olisi vielä tulossa.
Hyönteiset ja lannoituksen puute ovat vähän kalvaneet lehtiä.

Jalapenoja tuli syötyä sellaisenaan, käytettyä tuoreeltaan ruuanlaitossa, pussitettua pakastimeen ja säilöttyä suolaan ja etikkaan. Ensi vuonna aiomme ehkä myös kuivata niitä ja tehdä omaa chilijauhetta.

Valkosipuli


Tilasin niin ikään parvekeviljelystä kiinnostuneet ystäväni, toveri Vötkylän kanssa Maatiaiselta monenlaista siementä ja sipulia parvekeviljelyyn, muun muassa valkosipulia. Valkosipulin kynsiä oli pienessä pussissa vaikka miten paljon, ja vain osa niistä päätyi multaan tänä vuonna. Meillä molemmilla meni kuitenkin vähän kaikki pieleen niiden kanssa. Kerron pääpiirteittäin, mitä omalla parvekkeellani tapahtui.

Maatiaisen valkosipulit ovat sellaista tosi sisukasta vanhaa suomalaista kantaa, joka kestää yöpakkasia ja miltei mitä tahansa muitakin karuja ja rankkoja luonnonoloja. Parvekeviljelyssä yli kolmenkynnen asteen päiväkuumuudessa, ympäri vuorokauden hyvin lämpöisissä olosuhteissa, muhevassa mullassa, hyvässä auringonpaisteessa, pienehkössä ruukussa, satunnaisella lannoituksella ja hyvällä kastelulla niistä ei kuitenkaan tullut mitään.

Huhtikuun lopun kylmät yöt eivät hetkauttaneet esiin puskevia valkosipulinversoja mitenkään, eivätkä myöskään ajoittaiset kuivumiset. Sen sijaan kesän edetessä ne yllättäen menettivät elämänhalunsa. Joku hiukan enemmän sipuleista tietävä tuttuni mainitsi ohimennen vitsauksen nimeltä juuripolte (se on tietääkseni jokin kasvien sairaus, joka leviää maasta käsin), ja epäili sen olevan ehkä syynä versojen riutumiseen, joka lopulta johti niiden kuolemaan.

Niin tai näin, valkosipulit katosivat kuvioista alkukesällä. Uusi yritys ensi vuonna.

14.10.2014

Huomioita parvekeviljelystä #2

Kuten todettu: nyt kun ensimmäinen kesäni parvekeviljelijänä on takana, ajattelin kirjoittaa aiheesta muutamia keskeisiä havaintoja tänne kaiken kansan iloksi ja myös itselleni muistutukseksi seuraavaa kesää varten. Tässä osa kaksi, jossa kerron ajatuksiani basilikan, rukolan ja jääsalaatin kasvattamisesta.

Basilika


Helppohoitoinen, satoisa, herkullinen, ihanan tuoksuinen ja kaunis kasvi. Varmasti mukana kuvioissa myös ensi vuonna. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka nyt ylipäätään tykkäävät basilikasta joko tuoreeltaan esimerkiksi salaatin seassa taikka ruuan laitossa sellaisenaan tai kuivattuna ja jauhettuna.

Idätimme huhtikuussa koko joukon hyvin suurilehtistä lajiketta, koulimme pois kituliaimmat taimet ja siirsimme parhaat yksilöt toukokuussa parvekelaatikoihin. Kun kukinta näytti olevan alkamassa, leikkasimme varren pään poikki, jolloin kasvi haarautui ja teki lisää lehtiä.

Heinäkuussa tuhosimme koko kasvuston (alkoi olla sen verran riutuneessa kunnossa jatkuvan lehtiennapsimisen ja kukkavarsien leikkomisen takia) ja idätimme uudet, joiden lehtiä syötiin sitten vielä syyskuussakin.


Kastella piti kerran päivässä, sillä laatikkoon mahtui suhteellisen vähän multaa. Enemmällä multamäärällä harvemminkin olisi ehkä riittänyt. Lannoitetta annettiin muutaman kerran viikossa, mikä näytti olevan ihan sopivasti. Torjunta-aineita ei pahemmin tarvinnut sumutella. Ihan tosi jees.

Syyskuussa kämppikseni keräsi jäljelläolevan basilikasadon ja kuivatti koko satsin. Maustehyllyssä on nyt hieno purkillinen itse tehtyä mausteseosta, jossa on basilikan ohella myös kuivattua rukolaa. Todella herkullista monenlaisissa ruuissa.

Rukola


Ansaitsee ihan samat kehut kuin basilika. Lisäksi erityisen palkitseva parvekeviljelylaji tällaiselle salaatinpuputtajalle, joka on tottunut siihen, että rukolaa saa tasapaksun salaattiannoksen piristykseksi vain silloin, kun on jaksanut suunnata paremmin varusteltuun isompaan ruokakauppaan ostamaan sitä, ja sittenkin se on yleensä nuupahtanutta ja epäilyttävää, usein jostain kaukaa ulkomailta tuotua ja typerästi muovilaatikkoon pakattua tai vaihtoehtoisesti ylettömän hintavaa juuripaakkumultaruukkuversiota. Tästä syystä oli perin riemastuttavaa, kun pystyi vain piipahtamaan partsilla sakset ojossa ja palaamaan sieltä keittiöön iso annos tuoretta rukolaa mukanaan. Liki täydellistä.

Rukolaviljelmiä itämisvaiheessa ennen koulintaa.

Istutin uutta rukolaa tulemaan parvekelaatikoihin ja pienempiin muovipurkkeihin pitkin kesää, sillä yksi yksilö ei kestänyt kovin montaa leikkelykertaa tai jos kestikin, niin alkoi aika pian panostaa pelkän kukkavarren tekemiseen eikä enää ollenkaan lehtiin. Veden tarve ei ollut suuri, eikä myöskään lannoitteen. Tuholaisia ei tarvinnut torjua, ne häärivät ihan muiden kasvien kimpussa.

Hiukan kuivahtanutta ja riutunutta syyskesän satoa.

Monen herkullisen salaattiannoksen ja hyvin täytetyn voileivän lisäksi rukolaa saatiin myös kuivatettua ja purkitettua maustehyllyyn, kuten edellä basilikaa ylistäessäni mainitsin. Siinäkin käytössä se on aivan yliveto kasvi. Yksi suosikeistani. Varmasti kasvaa meillä sankoin joukoin myös ensi kesänä. Suosittelen luonnollisesti myös.

Jääsalaatti


Jääsalaatti liittyi parvekepuutarhan sekalaiseen seurakuntaan kesäkuussa, kun tuli ostettua kaupasta sen verran hyväjuurisia ruukkusalaatteja, ettei millään raaskinut heittää elinvoimaista juuripaakkua pois. Kun tilaa, multaa ja vapaita kasvatusastioita löytyi vielä (ainakin jotenkuten), päätyivät salaatit partsille kasvattamaan lisää lehtiä, joita sitten hyödynnettiin ravinnoksi koko kesän.

Istutimme verkkopurkeilla varustetut salaatit isompaan astiaan verkkoineen päivineen. Pääosa isoimmista lehdistä oli ensin käytetty ruuanlaittoon, mutta reipas kimppu pieniä lehtiä oli vielä jäljellä, mikä takasi kasvin hengissäpysymisen. Kerran juurruttuaan salaatit tekivät ihan hyvää tahtia uusia lehtiä niin, että useammankin kerran kesän aikana pystyi kasaamaan salaattiannoksen kokonaan omalta parvekkeelta - pohjaksi jääsalaatin lehtiä, mausteeksi rukolaa ja basilikaa, sekaan kurkkua kuutioina ja pikkuisen myös maustepaprikaa.

Hyvin satoa tuottava, helppohoitoinen, mukavan näköinen ja herkullinen salaatti jätti positiivisen muiston, joten suosittelen. Ensi kesänä ehkä idätämme suoraan siemenestä paitsi tätä jääsalaattia myös muita "lehtisalaatteja", ehkä ainakin friseetä, jos sen siemeniä ylipäätään saa jostakin. (Miksiköhän en ole ottanut salaateistamme yhtään kuvia? Kummallista.)

10.10.2014

Huomioita parvekeviljelystä #1

Nyt kun ensimmäinen kesäni parvekeviljelijänä on takana, ajattelin kirjoittaa aiheesta muutamia keskeisiä havaintoja tänne kaiken kansan iloksi ja myös itselleni muistutukseksi seuraavaa kesää varten. "Kato, aina ei vaan mee niinku Strömsössä", tuli (vähän ärsyttävän ylikäytettyä sanontaa toistellen) todettua suhteellisen monta kertaa Operaatio Unelmien Parvekepuutarhaa toteutettaessa - mutta ei onneksi aivan joka käänteessä.

Kasvihuonekurkku


Kurkut osoittautuivat tosi ihaniksi mutta myös tosi työläiksi. Kasvusto oli kaunista (niin kauan kuin se oli kaunista) ja satoa tuli hyvin (niin kauan kuin tuli). Suosittelen (joka tapauksessa) ja aion itsekin yrittää taas ensi vuonna kurkkujen kasvattamista parvekkeella.

Meillä aloitettiin neljän taimen esikasvatus ikkunalaudalla jo hyvissä ajoin maalis-huhtikuun vaihteessa. Viides otettiin vastaan kaverilta, jolla oli taimia yli oman tarpeen. Sopiva aika istuttaa siemenet onkin juuri siinä huhtikuun alussa, jos parveke sattuu olemaan lasitettu.

Muussa tapauksessa en suosittele aloittamaan niin varhain, sillä kasvuun ryhdyttyään kurkun taimi venyy silmin nähden ainakin sentin vuorokaudessa ja kasvattaa miltei joka toinen päivä uuden lehden, joten taimi on jo aivan hillittömän suuri siinä vaiheessa, kun yöt alkavat olla tarpeeksi lämpimiä, jotta se pärjäisi ympäri vuorokauden lasittomalla parvekkeella. Suuren taimen siirtäminen ja isompaan astiaan istuttaminen on vähän hankala.

Kurkkujen esikasvatusta ikkunalaudalla.

Kun parvekkeella alkaa olla öisin varmasti riittävän lämmintä (arvioimme, että yli kymmenen astetta plussalla on tarpeeksi, mutta en tiedä, minkälaisia lämpötiloja kurkut oikeasti sietävät), taimet voi siirtää pysyvästi ulos. Kannattaa miettiä heti alussa, mihin suuntaan haluaa niiden kiipivän (koska sitä ne varmasti tulevat tekemään), ja viritellä tarvittavat tukirakenteet (esim. keppejä ja/tai naruja). Kasvatusastiaksi sopii valita niinikään heti alkuunsa riittävän iso purkki.

Jos edellä mainitsemani ennakkovalmistelut taimien partsille istuttamisen alla jättää puolitiehen, joutuu ehkä siirtelemään kaksimetriseksi venynyttä kurkkuköynnöstä ruukusta ja tukikepistä toiseen pitkin kesää. Valtaisat karhean piikikkäät lehdet osuvat naamaan, pitkät mutta hontelot varret ovat vaarassa katketa ja tiukasti aivan väärän kohteen ympärille kiertyneet kärhet eivät ota irrotakseen eivätkä seuraavaksi enää tarttuakseen uuteen kohteeseen. Been there, done that.

Kurkku ei tarvitse mitenkään erityisen vahvoja tukirakenteita kiipeilyyn, mutta isoja niiden täytyy olla. Käytimme ensin pätkittyjä järviruokoja, sittemmin metsästä kerättyjä oksia ja lopulta kalastajanlankaa, josta viriteltiin verkko ikkunan eteen, ja kurkut saivat kiipeillä sitä pitkin niin, että kasvusto peitti lopulta näkyvyyden ulos. Ilmeisesti kurkkumme olisivat voineet kasvaa vieläkin isommiksi, jos tilaa ja lannoitetta olisi riittänyt, eivätkä tuholaiset olisi ajaneet niitä perikatoon.

Kurkun kukat ovat oikein nättejä.

Meillä kurkut aloittivat kukinnan kesäkuussa. Satoa sai kerätä juhannuksen tienoilta lähtien oikeastaan läpi koko kesän sellaista tahtia, ettei pariin kuukauteen tarvinnut ostaa kaupasta kurkkuja.

Siinä ohessa kului aivan tolkuttomat määrät vettä (useampi litra päivässä per yksilö) ja lannoitetta (aiemmin mainitsemaani lannoiteliuosta kesän aikana useampi pullollinen) ja vähäsen myös meidän hermojamme, mutta väitän kaiken olleen vaivan arvoista.

Koko ikkunaruudun peittävä kurkkuköynnös valtaisine lehtineen, mutkittelevine varsineen ja nätteine kukkineen oli todella ihanaa katseltavaa, ja tietysti vihannessadon kerääminen suoraan omalta partsilta palkitsi.

Näkymä huoneeni ikkunasta parvekkeelle kesä-heinäkkun vaihteessa.

Kurkun alttius joutua kaiken maailman ötököiden syömäksi on sitten tietysti aivan oma lukunsa. Meillä ensin vihannespunkit alkoivat jäytää, sitten jauhiaiset. Mikään ei lopulta enää auttanut. Tähän kannattaa varautua.

Torjuntaan paranee panostaa ja kasvien tilannetta seurata. Lehtien alapintoja pitää tarkastella säännöllisesti suurennuslasia tai luuppia apuna käyttäen, jotta huomaa hyönteisten läsnäolon ennen, kuin ne ovat päässeet valloilleen. Torjunta-aine tulee myös sumuttaa suoraan lehtien alapinnoille, eikä ylimalkaisesti vain kasvuston päälle, jotta se varmasti osuu vihulaisiin.

En tiedä, estäisikö parvekkeen lasien kiinni pitäminen tuhohyönteisten pääsyä kasvien luokse. Ei varmaan, sillä ne kyllä lentävät sisään pienistäkin raoista, mutta voisihan sitä kokeilla. Suoralla auringonpaisteella se olisi kuitenkin lämpötilannousun puolesta ainakin meillä täysin mahdotonta.

Nytkin parvekkeella oli yhtä lasia auki pitäen iltapäivällä helposti yli 35 astetta lämmintä ja sisällä huoneessani 28, mikä on sekä kasveille että ihmisille jo vähän liikaa. Lisäksi kukkien pölyttäminen käsipelillä on sen verran työlästä, että lasit kannattaa pitää auki, jotta asiantuntijat pääsevät hoitamaan homman. Meillä vieraili säännöllisesti jopa yksi touhukas mehiläinen, mutta pääasiassa pölytyksestä huolehtivat erilaiset kukkakärpäset.

 
Valtaosa kurkuista kasvaa ties millä tavalla käyrään. Marketin hyllyyn päätyy jostain syystä vain suoria.

Kun kasveja on sumuttanut torjunta-aineella, pitää asia muistaa huomioida ravintokäytön yhteydessä. Ajoittain käyttämäämme ihan oikeaa hyönteismyrkkyä sumuteltuamme pidimme pakkauksen ohjeen mukaan useamman päivän tauon ennen kuin syötimme kurkkuja kenellekään ja sittenkin huuhtelimme ne huolellisesti ennen tarjoilua. Mäntysuopaliuoksen kohdalla varsinaista varovaisuusväliä ei pidetty, mutta hedelmät pestiin kyllä kunnolla.

Tomaatti


Tomaattien viljeleminen parvekkeella oli tosi hyvä keksintö, kunnes havaitsin, että jo pelkkä niiden tuoksu hengitettynä allergisoi jonkin verran. Pahimmilla helteillä partsin ovea oli kuitenkin pakko pitää läpi yön auki, joten aivastelu oli seuranani läpi heinäkuun helteiden. En halua toistaa samaa virhettä ensi kesänä, joten emme istuta niin montaa yksilöä, emmekä sijoita niiden kasvatusastioita suoraan parvekkeen oven viereen vaan mieluiten kaikkein perimmäiseen nurkkaan.

Tomaattikasvuston voimakas tuoksu ja myrkyllisyys kannattaa ottaa huomioon myös esikasvatusvaiheessa. Niitä ei sovi pitää lasten eikä lemmikkieläinten ulottuvilla. Esimerkiksi kissanomistajan ei ehkä kannata kasvattaa tomaattia lainkaan, sillä kisu varmasti menee ja syö sen, eivätkä seuraamukset liene mukavia. Itse parvekeviljelijänkin kannattaa olla varovainen, pestä kädet kasviin koskemisen jälkeen ja olla tunkematta naamaansa (ainakaan kovin säännöllisesti ja/tai intensiivisesti) kasvuston sekaan.

Tomattien esikasvatus voidaan aloittaa samaan aikaan kuin kurkkujen. Nekin kasvavat kerran alkuun päästyään aivan hillitöntä vauhtia. Siemenet kannattaa istuttaa heti alkuun jokainen omaan pikku astiaansa.

Meillä ne olivat samassa isossa purkissa, mikä ei ollut järkevää, sillä taimien siirtäminen siitä oli hiukan turhan vaivalloista. Esikasvatimme varmaan kaksitoista yksilöä, mutta muutama niistä katkesi ja heitti henkensä siirtojen yhteydessä, minkä lisäksi muutama toimitettiin landelle perheen kasvimaalle ja muutama muu kaverin takapihalle Ylioppilaskylään. Jäljelle jäi viisi yksilöä, mikä sekin oli kyllä aika paljon.

Tomaatin raakileita...

Luonnossa nämä kai suikertaisivat maata pitkin, mutta viljelyssä varret on tapana tukea ylöspäin joko tukikepeillä tai katosta roikkuvilla naruilla. Tukikeppien kanssa pelaaminen on vähän vaikeaa, sillä tomaatti ei itsessään pyri varsinaisesti kiipeilemään, mutta narutekniikka, jota kuulemma tuotantokasvihuoneissakin käytetään, osoittautui ihan toimivaksi.

Nidoimme ikkunan yläkarmista roikkumaan naruja (joo, vuokraisäntä varmasti arvostaa) niin, että jokainen taimi pystyttiin sitomaan yhdellä narulla pystyyn. Varren kasvaessa kiersimme sitä varovasti narun ympäri tai sidoimme varren tukinaruun pienillä langanpätkillä. Lopputuloksena oli siisti rivi miltei suoraan ylöspäin kasvavaa tomaattipusikkoa, joka lopulta myös saavutti ikkunan yläkarmin ja peitti omalta puoleltaan näkyvyyden ulos. Varsinainen viidakko. 

Tomaattien vedenkulutus on hiukan hillitympää luokkaa kuin kurkkujen, mutta kyllä niillekin saa olla kantamassa vettä vähintään kerran päivässä, etenkin helteellä.

Lannoitetta ne puolestaan tarvitsevat vielä enemmän. Nestemäisen lannoitteen käyttäminen alkoi itse asiassa tuntua tässä kohtaa vähän naurettavalta, kun olisi voinut heti taimia isoon kasvatuslaatikkoon parvekkeelle siirrettäessä lannoittaa koko kasvualustan kiinteällä lannoiterakeella. No, niin tehdään sitten ensi vuonna, niin säästyy taas rahaa, aikaa ja hermoja.

... ja yksi jo hiukan kypsempi hedelmä.

Satoa alkoi tulla hiukan myöhemmin, heinäkuun mittaan, mutta sitä kyllä saatiin aivan yhtä tasaista tahtia kuin kurkkujakin. Hedelmät olivat vaihtelevan kokoisia ja makuisia. Osa pääsi kasvamaan ihan markettikokoon asti, mutta osa jäi pieniksi tai joutui keskenkasvuisen kokoisena jonkun innokkaan maistelijan poimimaksi.

Tomaattikasvusto ei kerännyt ollenkaan niin paljoa tuhohyönteisiä. Kyllä sitä pitkin kesää ihan säännöllisesti aina joku pikku öttiäinen halusi vähän nakertaa, mutta missään kohtaa se ei kohdannut aivan totaalista tuhoa. Liekö kasvin myrkyllisyydellä osuutensa tähän - vai onko kurkku vain yksinkertaisesti enemmän vihulaisten mieleen ja kaiken huomion keräävällä läsnäolollaan pelasti tomaatit? (O-ou. Nyt ehkä täytyy selvittää, onko asiaa tutkittu. Web of Science, here I come again, ja se niistä yöunista taas kerran.)

Mainitsemisen arvoista on myös mahdollisuus kypsyttää tomaatteja vielä poimimisen jälkeenkin. Jos vihreä hedelmä esimerkiksi irtoaa vahingossa kasvista, jätä se vain odottamaan huoneenlämpöön, niin pian se muuttuu punaiseksi. Siivotessamme lokakuun alussa parvekkeen tyhjäksi viljelmistä, keräsimme vielä raa'aksi jääneet tomaatit kulhoon pöydälle, ja nyt liki jokainen on jo kypsynyt ja tullut syödyksi. Kuin kätevää.


PS. Tämän kirjoittamiseen meni pari viidentoista minuutin jaksoa kahtena eri päivänä. Sama taitaa koskea jatkossa muitakin sarjan julkaisuja, jos haluan saada juttua useammasta eri kasvista samaan postaukseen. Oma varttinsa jokaiselle lajille.

8.9.2014

Herkkutattimuhennosta ja uusia perunia

Keskikesä oli niin pirun kuiva ja muutenkin kamala, että olin jo luopunut toivosta sienisadon suhteen, mutta mitä vielä, kyllä tänä syksynä tulee sieniä ihan yhtä lailla kuin viime vuonnakin, mikä on loistavaa! Herkkutatti on hyvin satoisa juuri nyt, ainakin Lohjalla, mistä tämä saalis saapui Turkuun.

Puolet saaliista jo käsitelty, mutta ämpärin pohjalle on vielä matkaa.

Vanha kunnon sienimuhennos on mielestäni parasta, mitä herkkutatista voi tehdä. En yleensä vaivaudu edes kokeilemaan muita reseptejä, sillä ne ovat useimmiten pettymyksellisiä, kun herkkutatin maku peittyy mausteisiin tai muihin raaka-aineisiin, eikä pääse oikeuksiinsa. Yksinkertaisen mutta loistavan muhennoksen polku on seuraavanlainen:
  1. Kerää sieniä.
  2. Perkaa sienet. (Vältä katselemasta niistä ilmestyviä toukkia, ettei ala ällöttää.)
  3. Paloittele sienet kuumalle pannulle.
  4. Paista.
  5. Lisää voita, jos meinaa palaa pohjaan.
  6. Ripottele suolaa sopivasti. (Maistamalla selviää, miten paljon on sopivasti.)
  7. Lisää purkillinen kermaa, kun sienet ovat ruskistuneet.
  8. Anna kerman hautua paksuksi kastikkeeksi.
  9. Kauho vaalean leivän päälle.
  10. Syö.

Jotkut haluavat tunkea tähän sipulia, mutta minusta se ei sovi, sillä lopulta kerma maistuu pelkältä sipulilta, eikä taaskaan yhtään itse sieniltä. Okei, joidenkin rouskujen (kuten männynleppärouskun) kanssa se on ihan jees, mutta ei nyt sentään herkkutattien.

Tällä kertaa muhennos sai seurakseen paitsi leipää myös tuoreita pikkuisia perunia. Uusien perunoiden kausi alkaa olla ohi, kun kaupanhyllystä ei saa enää ihan pieniä ja liki kuorettomia pikkupottuja, mutta onneksi kotiviljelijän sato vastaa valmistuu.

Juuri nyt, kun kaupoista alkaa saada taas vain niitä paksukuorisia isoja möhkäleitä, voi pikkuhiljaa ryhtyä keräämään ensimmäisiä itse viljelemiään perunia. Näin uusien perunoiden kausi alkaa ikään kuin alusta yhtäkkiä keskellä syyskesää. (Onko jotenkin väärin tuoda juhannuksen ajan kesäfiilistä ruokapöytään syyskuussa? No, väärin eli ei, minusta se on kuitenkin ihanaa!)

 Muuttolaatikossa kasvatetun perunasadon keräämistä.

On jotenkin tosi mageeta sada perunia suoraan omalta parvekkelta. Se on jotenkin ihan eri tavalla mageeta kuin muiden kasvien sadon kerääminen. Ehkä siksi, koska perunoista näkee kasvuvaiheessa vain varret, eikä tulevasta sadosta pysty sanomaan mitään ennen kuin sitä alkaa tonkia esiin.

Naatit ylös, kädet multaan ja perunat liotusastiaan (jonka virkaa tässä toimittaa tuommoinen uljaasti jo ainakin miljoonassa eri käytössä palvellut jäätelöpurkki). Perunoiden kokoa havainnolistavana mittakaavaesineenä möllöttää Krotin kännykkä, mutta eihän se tietenkään aja asiaansa kauhean hyvin, kun ei kukaan tiedä, minkä kokoinen se on. (Se on oikeasti aika pieni, koska se on vanha - siltä hyvältä kaudelta, jolloin osattiin vielä arvostaa pienikokoisia ja muutenkin käteviä kännyköitä.)

Herkkutattimuhennos hautuu ja perunat kiehuvat.

Tästä liesikuvasta näkyy, miltä herkkutattimuhennos näyttää, kun se alkaa olla valmista. Kermasta tulee paksua ja mehevän väristä. (Taustalla pönöttää myös muita, asiaan mitenkään kuulumattomia sekalaisia patoja ja kattiloita. Niitä ei tarvitse huomioida. Sen sijaan kannattaa huomioida muhennoskauhaksi päätynyt ihastuttava iso tammipuinen lusikka, jonka toin Saarenmaalta joitakin vuosia sitten. Se on tosi kiva ja tunnelmallinen.)

4.9.2014

Vihulaiset vauhdissa

Palasin liki koko elokuun ahmaisseelta Seili-seikkailultani (joka enimmäkseen oli vähemmän seikkailullinen ja enemmän tasapaksun tietoteknistieteellinen, siis kirjoitus- ja analyysihommiin painottuvaa työtä sisältävä) ja kohtasin melko tyrmistyttävän tosiasian.

"Me ehkä voitettiin vihannespunkit, mut me ollaan taidettu hävitä taistelu jauhiaisille", hymähti Pölle, kun tölväsin täyttä vauhtia parvekkeelle katsomaan, mitä fabulöösille parvekepuutarhallemme kuuluu.

No, siinä missä parvekkeen ikkunanpuoleinen seinusta näytti heinäkuun lopussa tältä:

Ennen.

oli se nyt elokuun lopussa tämän näköinen:

Jälkeen.

Melkomoinen tuho. Ansarijauhiaiset olivat mussuttaneet elokuun kuluessa koko kurkkukasvuston. Myöhemmin ilmeni, että myös vihannespunkeilla oli osuutensa asiaan, mutta laajimmat tuhot olivat ilmeisesti jauhiaisten syytä.

No, annamme viimeisten kypsymässä olevien kurkkujen tulla valmiiksi ja tuhoamme sitten kasvuston. Jauhiaiset on nimittäin mahdollista torjua, jos niitä ei vielä massaesiinny, mutta nyt, kun niitä on joka ikisellä jäljelläolevalla lehdellä, tehokkain keino estää niiden leviäiminen on invaasion kokeneen kasvuston tuhoaminen.

Valitettavasti emme voi nyt tarkkailla, miten myöhään syksyllä kurkkumme olisivat vielä kukkineet ja kantaneet hedelmää lämpimällä parvekkeella. No, onpahan meillä vielä tomaatit, sillä niitä jauhiaiset eivät ole jostakin syystä halunneet syödä kuin ihan vähän sieltä täältä.

Taistelu vihulaisia vastaan jatkuu tomaattien, unikkojen, yrttien ja papujen pelastamiseksi. Torjunnassa on käytetty enimmäkseen mäntysuopaliuosta (loraus mäntysuopaa kraanaveden sekaan), jota on sumuteltu pullosta lehtien alapinnoille, missä ötökät viihtyvät, mutta myös oikeata paheellista hyönteismyrkkyä on välillä jouduttu hyödyntämään kriisitilanteissa (vaikka eipä sekään sitten lopulta ollut mitenkään autuaaksi tekevää).

Tämmöisiä kaiken maailman purkkeja...

Kuvassa on torjuntamyrkkypullon ohessa toinen, hyvin paljon useammin käytössä ollut valmiste, lannoiteliuos. Ilman sitä ei tähänkään asti oltaisi päästy, sillä vihannestemme kasvatusastiohin mahtui multaa vain minimimäärä, eikä sen mullan ravinteilla todellakaan olisi mikään kurkku saatika tomaatti kasvattanut kahta metriä vartta ja kymmenittäin hedelmiä. Nämä kasvit kuitenkin kuluttavat typpeä aivan käsittämättömät määrät, joten ilman lisälannoittamista ei pitkälle pötkitä.

Valitsimme päivittäiseksi lannoitteeksi Biolanin luomuravinnenesteen, sillä vaikka tuon Cooperin satunnaisen käytön myötä olimmekin jo menettäneet oikeutemme nimittää parvekepuutarhaamme luomuviljelmäksi, niin voihan sitä siltikin nyt sentään edes vähän panostaa johonkin. (Hyvin validi argumentti, eikö?)

Neste oli laadukasta ja riittoisaa, ja niinpä voinkin suositella sitä lämpimästi, mutta se kyllä haisi sen verran karsealta, että minun on pakko jakaa varoituksen sananen: älkää vetäkö henkeä, kun avaatte korkin ja annostelette lannoitetta kastelukannuun!

(Tämä ei ollut tuotesijoittelua. En saa näiden aineiden esittelemisestä mitään.)

3.8.2014

Myslipatukoita vaellukselle

Tahdon mättää myslipatukoita vaelluksella ihan hulluna, mutta kauppojen valikoimasta on paha löytää sopivia, jos sattuu olemaan koko maailmalle allerginen. Valmiita patukoita ostamalla joutuu myös helposti maksamaan itsensä kipeäksi. Niinpä päätin leipaista. Törmäsin Ylämäki-blogissa hyvän oloiseen perusreseptiin, jota päätin soveltaa. Ihan kelvolliseen lopputulokseen päädyttiin.

Tosi karua settiä?

Myslipatukat GL
yksi pellillinen

10 dl kaurahiutaleita
5 dl rouhittua cashew'ta *
5 dl kuivattuja karpaloita *
3 tl vaniljasokeria
3 dl vaahterasiirappia

Sekoita kaikki ainekset kunnolla käsin rutistellen. Junttaa tasaiseksi tiiviiksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa veitsellä patukoiksi.

*) Tähän voi käyttää periaatteessa mitä tahansa pähkinöitä ja kuivattuja marjoja tai hedelmiä, mutta olen kokeillut vain näillä, joita itse pystyn syömään. Myös eri mausteita voi kokeilla ihan miten tykkää. Esimerkiksi kuivattuja omenanpaloja ja kanelia kannattaa ehkä kokeilla.


Seuraa blogiani Bloglovin'in avulla.

23.7.2014

Allergiaystävällistä ravintoa: voisilmämuffinit

Oho, siitä on jo ehtinyt vierähtää jonkin aikaa, kun viimeksi julkaisin reseptin, mutta gluteenittomien muffinien sarja ei ole vielä päättynyt. Happamien raparperiversioiden jälkeen kehiteltiin entistäkin jälkiruokaisampi resepti, mausteinen voisilmämuffini, jonka nyt esittelen. Nämä ovat kuin tavallisia voisilmäpullia mutta täytyy taikinan koostumuksen vuoksi tehdä muffinivuokiin.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi kaupasta valmiina ostetut, muuten ihan hyvien leipomoiden valmistamat gluteenittomat leipä- ja pullatuotteet ovat niin tympäiseviä, kun taas nämä itse tehdyt ovat sekä maun että rakenteen puolesta yhtä herkullisia tai jopa parempia kuin mitkä tahansa hyvät leivonnaiset. On se niin väärin.

(Haluan syyttää tästä Jytte-jauhoja. Niiden nimikin on jo niin epäilyttävä. Vaikka oikeasti kyse lieneekin jostain ihan muusta leivontateknisestä seikasta.)



Mausteiset voisilmämuffinit GL
12 kpl

2½ dl maitoa
2 maustemittaa suolaa
1 dl sokeria
1 pussi kuivahiivaa
2 maustemittaa ksantaania
1½ dl kaurajauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 dl perunajauhoja
1 dl voisulaa
ripaus (yht. teelusikallinen) vaniljasokeria, kardemummaa, kanelia, inkivääriä ja neilikkaa

~50 g voita
ripaus sokeria joka muffinille

~12 kpl muffinivuokia tai vuokapelti

Sekoita maito, suola ja osa sokerista. Lämmitä 42 asteiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään (myös loput sokerit), lisää seos lämpimään maitoon ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota hetki ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi vuokiin ja jätä liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi. Paina jokaiseen muffiniin kuoppa, aseta siihen nokare voita ja ripottele päälle sokeria.* Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paista 15-30 minuuttia. Tuoksusta ja väristä havaitset muffinien olevan kypsiä.

*) Voin ja sokerin voisi teoriassa myös vaahdottaa keskenään, mutta käytännössä tämä tekniikka on yksinkertaisempi ja toimii kuitenkin ihan asiallisesti.

15.7.2014

Ihana amppelimansikka

Toveri Krotti hankki amppelimansikan ja sijoitti sen parvekkeellemme. Siellä se on nyt killunut monta lämmintä kesäviikkoa aivan tyytyväisen oloisena ja tuottanut melko suuren määrän hedelmiä.


Mansikalla on myös ällöttävä nimikyltti, jonka syyllinen askarteli jäätelötikusta.

Ällöttävää! Strömsö-henkistä!

Tästä ällöttävyydestä huolimatta amppelimansikka on osoittautunut tosi ihanaksi kaveriksi. Joka päivä löytyy muutama uusi kypsä mansikka, ja lisäksi kasvi itsessään on tietysti oikein nätti. Tuoreita mansikoita on laitettu muun muassa aamiaisjugurttiin.


Kuvassa näkyy myös hassu hymyilevä teekuppini, jonka sain eräältä kaverilta viime keväänä tupaantuliaislahjaksi, sekä annos paistettua leipäjuustoa. Se on todella hyvää! Suosittelen kokeilemaan sellaisenaan tai salaatin kanssa. Valmistus on hyvin yksinkertaista: paloittele leipäjuusto pannulle tirisemään ja anna paistua viitisentoista minuuttia. Ajaa saman asian kuin paistettu halloumi, mutta on aivan järkyttävän paljon paremman makuista, eikä ollenkaan niin pistävän suolaista.

20.6.2014

Ihan oikea kurkku


Siinä se on! 

Ensimmäinen parvekepuutarhamme tuottama kurkku on päätynyt ruokapöytään.

Se oli valtaisa, ihan oikean kurkun kokoinen ja näköinen, mikä oli omalla tavallaan jotenkin hämmentävää.

Se myös maistui ihan oikealta kurkulta, joskin ehkä hiukan makeammalta kuin kaupan kurkut tavallisesti. Nyt tuntuu hienolta. Olemme onnistuneet jossakin!


PS. Hyvää juhannusta kaikille!

18.6.2014

Kesän ensimmäinen Seili-seikkailu

Seili! Seili on myös ihan mahtava paikka!

Saarella sijaitsee Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasema, mistä syystä hengailen siellä melko paljon kesäisin (olenhan hyvää vauhtia meriekologiaan erikoistuva biologinalku). Kesäkauden ensimmäinen seikkailu saarelle on varma kesäfiiliksen nostattaja. Se tapahtui viime sunnuntaina, kun lähdin Krotin kenttäavustajaksi mukaan laskemaan liejutaskurapujen seurantamertoja mereen.

Tieteen tekeminen on hauskaa, etenkin hyvällä säällä. Katsokaa, kuinka nättiä Seilissä on! (Tieteen tykötarpeet eivät ole erityisen nättejä, mutta niidenkin oli päästävä mukaan kuvaan, joten saatte nyt katsella niitäkin.)

Tieteen tykötarpeita tutkimusaseman laiturilla. Taustalla Seilin ihastuttavaa rantaniittymaisemaa.

Tiede on laskeutunut pohjaan. Punaiset poijut kelluvat pinnassa merkkinä mertojen sijainnista. Laiturilla alkaa olla taas tilaa vipeltää ympäriinsä, kun miltei kaikki varastosta raahatut kamat on jo viskottu aaltojen alle.

Jalkani taapertavat taivaalla (laiturilta käsin).

Työpäivän päätteeksi jalkani haluavat hypätä laiturilta mereen, o-ou!













Olen todella hyödyllinen kenttäavustaja, kuten näkyy, osaan ottaa paskoja valokuvia kännykälläni ja heilutella jalkojani eri suuntiin.

10.6.2014

Melko suuria kurkkuja

Muutamia viikkoja sitten kurkut aloittivat kukinnan parvekepuutarhassamme, ja kuinka ollakaan...

... nythän siellä kasvaa jo tämmöisiä!

Miten suuri se jo on! (Vertailussa allekirjoittaneen käsi.)

Myös köynnöskasvusto alkaa olla jo melko suurta.

Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät! Kohta päästään maistamaan. En malta odottaa.

5.6.2014

Jurmo, mahtava paikka

Teimme viikonloppuna kolmen päivän seikkailun Korppoon Jurmoon, kaukana ulkosaaristossa sijaitsevaan pikku saareen. Jurmo on mahtava paikka. Olen retkeillyt siellä jo useasti aiemminkin, mutta joka ikinen kerta se tarjoaa uutta nähtävää ja koettavaa.

Keskeisin syy jatkuvalle halulleni reissata takaisin tälle karulle saarelle ovat tietysti linnut. Niiden suhteen Jurmo on erityisen mahtava paikka. Tähän aikaan kesästä linnut olivat jo saavuttaneet "hengailemme ympäriinsä pikku parvina untuvikkojemme kanssa" -vaiheen. Runsaasti suloisia pienokaisia oli siis nähtävillä, mutta ei meininki lintujen osalta tietenkään ollut sillä samalla kutkuttavan jännittävällä tasolla, joka vauhdikkaimpina muuttoaikoina vallitsee. (Se on jotakin aivan hillitöntä.)

Lintujen lisäksi Jurmossa on kiviä.

Saaren rannat ovat täynnä näitä.
© Pölle

Lintujen läsnäolo näkyy myös rantakivikossa.
© Pölle

Tänä viikonloppuna Jurmossa oli myös hyvin paljon sumua.

Sumu oli hyvin sankkaa heti lauantaiaamuna viiden aikaan.
© Krotti

Sumu virtasi pitkin päivää nummien yli aavemaisen kauniisti. Kuvassa myös uljas huppupäinen profiilini.
© Pölle

Juuri kun näytti kirkastuvan, sumua vyöryi mereltä lisää.
© Pölle

Kunne sitten sunnuntaina juuri ennen lähtöämme: sininen taivas ja näkyvyys horisonttiin asti. (Tämän kuvan otin minä. Huomaa hienosta kuvan laadusta.)

Kaikesta sumusta huolimatta onnistuimme siis lopulta tietysti polttamaan naamamme auringossa. (Auringonpolttamat nenät ikävä kyllä kuuluvat alkukesän meriretkien vakiosettiin aika olennaisesti. Joku saattaisi jopa epäillä, ettei olla missään merellä edes käytykään, jos kellään ei olisikaan naama punaisena retken jälkeen.)

Linnuista minulla on tuskin lainkaan kuvia, sillä (kuten lienette kuvieni loistavasta laadusta havainneet) kuvaan kännykälläni, eikä sillä pysty edes kaukoputken läpi saamaan oikein mitään esittelykelpoista. (Niin, ja nämäkö muut täällä julkaisemani kuvat sitten ovat aivan esittelykelpoisia? En tiedä, mutta ainakin niissä näkyy yleensä jotakin edes etäisesti tunnistettavaa.) Kavereiltakaan ole vielä tässä vaiheessa ilmestynyt mitään käyttökelpoista, joten lintukuvien sijaan saatte lammaksen ja kolme alpakkaa.

Tämä yksilö kellahti ja käpertyi.
© Krotti

Myös alpakat olivat levolla.
© Krotti

Kuten näkyy, Jurmo on kaiken kaikkiaan mahtava paikka. Se pysyy edelleen lämpimästi suositeltavien retkikohteiden listani kärkikahinoissa, joten en voi muuta sanoa kuin: menkää sinne ja kokekaa saaren karu kauneus!

Katsokaa nyt tätäkin näkymää. Mahtava paikka.
© Krotti

PS. Tämän retken järjesti Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri, jonka nuortenretket ovat yleisesti ottaen aika hyviä. Suosittelen kaikille vähääkään aiheesta kiinnostuneille. Kevyttä, helposti lähestyttävää ja leppoisaa luonnonharrastustoimintaa.

4.6.2014

Allergiaystävällistä ravintoa: Raparperimuffinit

Edellisessä reseptijulkaisussani esittelemääni polkua edeten minä ja Krotti kehittelimme myös "makean" (oikeasti siis happaman) version eväsmuffineista, sillä edessä oli useamman yön telttailuretki viileämmissä olosuhteissa, ja tunnetustihan siinä, missä lämpimällä ilmalla ulkona tekee mieli suolaista evästä, tekee kylmällä säällä mieli makeata.

Näiden muffinien täytteeksi tuli tuoretta raparperia ja maku oli pehmeän hapan. Suolaa saisi ehkä olla pikkuisen enemmän, jotta taikinaosuus olisi maukkaampaa, mutten osaa ilman koe-erän leipomista arvioida, miten paljon, joten tässä seisoo nyt ensimmäisessä satsissa käytetty määrä. (Sitä paitsi suolankäyttöä pitäisi muutenkin rajoittaa. Ehkä siis ihan hyvä, että tämä on nyt tällaisenaan tässä.)

En ole itse kokeillut tätäkään reseptiä vegaanisena, mutta ilmeisesti gluteenittomien muffinien sarjamme taipuu kokonaisuudessaan aika helposti epäeläimelliseen makuun: mikäli kaurajuoma tai muu vastaava maidonkaltainen valmiste käyttäytyy leivonnassa samaan tapaan kuin lehmänmaito, niin eihän tästä tarvitse muuttaa kuin yksi kohta ja eläimet ovat jo kokonaan poissa kuvioista.


Raparperimuffinit GL
25 kpl


5 dl maitoa
½ tl suolaa
2 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 pussi kuivahiivaa
3 maustemittaa ksantaania
3 dl kaurajauhoja
2 dl perunajauhoja
3 dl kaurahiutaleita + tarvittaessa jokunen desi ekstraa
½ dl öljyä
5 dl raparperia pieninä kuutioina

25 kpl muffinivuokia tai vuokapelti

Sekoita maito, suola ja osa sokerista. Lämmitä 42 asteiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään (myös loput sokerit), lisää seos lämpimään maitoon ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota hetki ja lisää hiukan kaurahuitaleita tarvittaessa, mikäli taikina jää liian löysäksi. Lisää raparperinpalat ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi vuokiin, ripottele päälle kaurahiutaleita ja jätä liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paista 15-30 minuuttia. Tuoksusta ja väristä havaitset muffinien olevan kypsiä.


(En postaa kuvaa. Raparperi näytti kypsissä muffineissa vähän ällöttävältä. Sellaisia kiiltäviä, limaisia, vihreitä könttejä pilkotti sieltä täältä taikinan seasta. Hyvää se oli, mutta ulkonäkö ei ollut täydellisin mahdollinen. Pitäisi kokeilla vaikka mustikoilla tai joillakin muilla marjoilla, niin voisi saada vähän kuvauksellisempaa kamaa.)

3.6.2014

Allergiaystävällistä ravintoa: Eväsmuffinit

Olen ollut jo pidempään ruisallergikko, mutta hiljattain on ilmennyt myös ohra-allergia, minkä lisäksi myös venhää epäillään, joten välttelen sitä nyt testimielessä muutaman kuukauden saadakseni selville, joudunko siirtymään kokonaan gluteenittomalle dietille.

En ole erityisen suuri leipomisen ystävä, enkä monimutkaisten kokkausoperaatioiden yleensäkään, mutta alati monimutkaistuvat allergiavaatimukset ovat pakottaneet viettämään jatkuvasti enemmän aikaa ruuanlaiton parissa, joten kaipa siitä on vähän pakko pikkuhiljaa alkaa pitää, ettei elo liiaksi pääsisi kurjistumaan.

Onneksi hyvä ystäväni, toveri Krotti tykkää leipomisesta ja osaa soveltaa reseptejä. Olemme leiponeet viimeaikoina paljon yhdessä ja kehitelleet uusia minulle soveltuvia ravintokohteita. (Yhdessä leipominen meinaa usein sitä, että Krotti leipoo meidän keittiössämme, kun minä sähläilen taustalla ja paisutan kiitollisuudenvelkaani.)

Nyt päästän julkiseen levitykseen kehittelemämme reseptin suolaisiin muffineihin, joita olen alkanut nimittää eväsmuffineiksi (tosin hänen mielestään niitä pitäisi kyllä sanoa muffinsseiksi eikä muffineiksi, mutta hän onkin pälli), sillä enimmäkseen niitä on nyt käytetty eväsleipien korvikkeena viime viikonloppujen linturetkillä ja muilla seikkailuilla.

Uunituoreita metukka-jauheliha-juusto-täytteisiä eväsmuffineja

Nämä ovat vähän niin kuin eväsleipiä, joiden täytteet on leivottu jo valmiiksi taikinan sekaan. Nämä maistuvat aikalailla pitsalta. Nämä ovat gluteenittomia ja munattomia (tirsk) ja tarvittaessa myös laktoosittomia. Näistä saa ilmeisen helposti modattua vegaanisen version, jolloin laktoosittomuuskin toteutuu luonnostaan: korvaa maito esim. Oatly-kaurajuomalla ja valitse täytteeksi esim. liotettua ja kevyesti paistettua soijarouhetta ja sieniä. Nämä ovat loistavia!


Eväsmuffinit GL
25 kpl


5 dl maitoa
½ dl vaahterasiirappia tai hunajaa*
1 ½ tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
3 maustemittaa ksantaania
3 dl kaurajauhoja
2 dl perunajauhoja
3 dl kaurahiutaleita + tarvittaessa jokunen desi ekstraa
½ dl öljyä (esim. rypsiöljyä) tai sulatettua voita
200 g juustoraastetta täytteeksi ja kuorruteeksi
200-400 g jotakin muuta hyvää täytteeksi (esim. metwurstia, jauhelihaa, sieniä, purjoa)
hiukan mausteita täytteille (esim. basilikaa, sipulijauhetta, ripaus suolaa)

25 kpl muffinivuokia tai vuokapelti

Sekoita maito, siirappi ja suola ja lämmitä 42 asteiseksi.** Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää seos lämpimään maitoon ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota hetki. Jos se on liian plöyssää***, lisää hiukan kaurahuitaleita. Lisää taikinaan reilusti juustoraastetta ja pieneksi silpuksi raadeltua metukkaa ja/tai paistettua ja oman maun mukaan maustettua muuta täytettä. Lisää öljy tai voisula. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi vuokiin, ripottele päälle juustoraastetta tai kaurahiutaleita ja jätä liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paista 15-30 minuuttia. Tuoksusta ja väristä havaitset muffinien olevan kypsiä.


*) Käytin hunajaa kunnes lapsuusiältä tuttu allergiani sitä kohtaan alkoi taas vaihteeksi oireilla.
**) Krotti sanoo, että siinä lämpötilassa hiiva herää, mutta minä epäilen, että tämä on jokin Linnunrata-juttu. Tämän on pakko olla. Kyllä se hiiva varmasti herää jo 40 asteessakin.
***) Krotti väittää, että "plöyssä" on sana, vaikkei se kyllä ole. Hän on pälli.


Tunnustan: tämän kirjoittamiseen meni vähän ennemmän aikaa kuin vartti.
Tunnustan: editoin tätä vielä julkaisemisen jälkeen. Kahdesti.

28.5.2014

Satoa ja kukintaa

Parvekepuutarhamme tilanne on kohentunut huimasti sitten viime päivityksen. Lisää ruukkuja, multaa ja muita tykötarpeita saatiin landelta, ja vihannespunkkimyrkytykset onnistuivat (tai siltä ainakin näyttää nyt), minkä lisäksi olen myös tehnyt paljon pinnallista adjustointia.

Vielä hetki sitten parvekkeen nurkka näytti talvisine lyhtyineen, viime syksynä kerättyine järviruokoineen, sekalaisine esikasvatusastioineen ja hyllykköön varastoituine kukkaruukkuineen tältä:

Ennen...

Nyt, mamin lahjoittaman kukka-amppelin ja Krotin tänne majoittaman amppelimansikan asetuttua roikkumaan lasin eteen, talvikoristeiden siirryttyä muualle ja parvekelaatikoiden valloitettua kaiken pöytätilan, sama nurkka on näin vihreä:

Jälkeen!

Ensimmäinen satsi basilikaa alkoi hiljattain jo saavuttaa kukintavaihetta, joten korjasimme sadon ja kylvimme uudet siemenet multaan. Tämä basilika on jotakin erityisen suurilehtistä lajiketta Nelson Gardenilta. Yhteen lehteen pystyi käärimään kokonaisen tomaatin! Suuresta koostaan huolimatta lehdet maistuivat kuitenkin ihan hyviltä, eivät lainkaan puisevilta.

Basilikasato valmiina tulemaan syödyksi.

Muidenkin kasvien kukinta alkaa käynnistyä. Isoin kurkku on jo hyvässä vauhdissa. Sain tämän kurkuntaimen kaveriltani, joka oli esikasvattanut useampia ja halusi lahjoittaa ylimääräiset eteenpäin. Siinä vaiheessa kevättä, kun tämä saapui meille reippaana vaaksan mittaisena, olivat itse kylvämäni yksilöt vasta sirkkalehdillä. Niinpä ei ihmekään, että kukintakin alkoi ennen muita.

Kurkun kukkia.

Kurkku kiipii ylös lyhdyn ketjua.

Myös maustepaprikoille kuuluu hyvää. Nuppuvarsia alkaa jo pikkuhiljaa tulla. Tilanpuutteesta nämä ehkä hiukan kärsivät, mutta eivätköhän kuitenkin pärjäile riittävän hyvin.

Kukoistavat maustepaprikat iltahämärässä. Taustalla taloyhtiön pihaa.

Hellejaksojen aikana parvekepuutarhan kasteleminen on välillä hiukan työlästä. Kurkut tarvitsevat lisää vettä usein jopa kahdesti päivässä, sillä etelälounaanpuoleiselle parvekkeellemme paistaa aurinko armottomasti ja lämpötila nousee tuuletuksesta huolimatta yli kolmenkymmenen. Myös lannoitetta saa ajaa melkolailla reippaalla kädellä. Työ on kuitenkin mielekästä, sillä hyvin hoidettu hyötypuutarha palkitsee myöhemmin sadollaan.

19.5.2014

Unelmien parvekepuutarha

Päätin jo varhain keväällä kämppikseni, toveri Pöllen kanssa, että perustamme täksi kesäksi todella hyödyllisen parvekepuutarhan. Visio oli mahtipontinen: kymmenen taimea tomaattia, viisi kasvihuonekurkkua, neljä maustepaprikaa, kaksi parvekelaatikollista basilikaa, yksi laatikollinen rukolaa ja jonnekin sinne sekaan vielä valkosipulia, härkäpapua, köynnöspinaattia, öljyhamppua ja ainakin kahta lajiketta unikkoa.

Kurkkujen, tomaattien ja chilien idättäminen ikkunalaudoilla alkoi määrätietoisesti jo maalis-huhtikuun kuluessa. Basilika ja rukola seurasivat pian perässä, ja Maatiaisen siemenvälityksen kautta hankitut valkosipulit istutin suoraan ulos heti, kun lämpötila partsilla alkoi pysyä öisinkin nollan yläpuolella. (Lasitetulla parvekkeella tämä tapahtui melko varhain keväällä, kun maassa oli vielä vähän luntakin.) Hamppu oli valitettavasti loppunut Maatiaisen varastoista jo siinä vaiheessa, kun laitoin tilauksen menemään.

Yksi kurkku plus paprikat ikkunalaudalla maaliskuun lopun auringossa.

Huhti-toukokuun vaihteesta lähtien vihannestaimet ovat muuttaneet ikkunalaudoilta parvekkeelle tasaista "nää kaverit lähtee heti ulos, ku vaa isompii kasvatusruukkui tulee lisää" -tahtia. Pinaattikylvös hengaa vielä kesäkuun alkuun asti jääkaapin vihanneslokerossa kokemassa kaipaamaansa kylmäkäsittelyä (ei aivan oikeaoppista, mutta toivottavasti riittävän paljon sinne päin). Papuja en ole vielä saanut kylvettyä mihinkään, enkä myöskään unikkoja, sillä tila ja kasvatusastiat loppuvat yksinkertaisesti kesken. Myös multa loppuilee kesken, vaikka sitä tuleekin roudattua tänne säkkitolkulla.

Ystäväni Krotti hankki puutarhamessuilta kaiken lisäksi vielä siemenperunoita, jotka jostakin syystä ilmeisesti myös haluavat asettua asumaan ja elämään meidän parvekkeellemme, eivätkä suinkaan hänen omiin nurkkiinsa. (Niin, ja tämähän ei sitten ole millään muotoa rikollinen salahanke tai mitään sen suuntaista.)

Tilanne parvekkeella alkaa olla jo muutenkin hiukan kaoottinen, koska kurkut eivät ole vieläkään saaneet niiden kaipaamia pidempiä tukikeppejä (viime syksynä parvekekoristeeksi keräämäni järviruo'ot loppuivat jo kesken, mutta jonkinlaista naruviritelmää on kyllä harkittu ongelman ratkaisemiseksi), vihannespunkit jäytävät kaikkea (nyt tarvitaan avuksi myrkkyjä tahi petopunkkeja) ja kaikki vain yleisesti ottaen pursuaa yli äyräiden.

Kaikki kasvaa niin nopeasti!

Kasvavasta kaaoksesta huolimatta olen kuitenkin vielä toiveikas lopputuloksen suhteen. Olen hankkinut Ekotorilta valtaisan muovisen muuttolaatikon, johon on tilaa kylvää "vaiks kuinks monta" perunaa.

Myös multaa ja uusia kasvatusruukkuja (tuollaisia isoja mustia, joita näkyy kuvassa) on tulossa pian lisää (meidän mamillamme kun on niitä varastossa vielä lukuisia, mutta ne eivät tietenkään kävele itse landelta tänne kaupunkiin). Kurkuille tehdään kiipeilynarut, ja vihannespunkit selätetään ennemmin tai myöhemmin. Kyllä tämä tästä.

Odottelen sadonkorjuujuhlia jo suurella innolla! (Siitäkin huolimatta, että olen allerginen kaikenlaisille paprikoille, tomaatille ja ilmeisesti pikkuhiljaa myös härkäpavuille. Voin sitten bileiden koittaessa istua nurkassa sopiva pullo kaverinani ja pureskella kurkkua, kun muut mättävät muita herkkuja.)

Kyllä se siitä!